Abortti ja eutanasia

 



Johdanto


Vaikeimpia ja raskaimpia eettisiä kysymyksiä ovat ne, jotka liittyvät kuolemaan. Tällä sivulla käsitellään näistä aborttia ja eutanasiaa. Nämä kaksi kysymystä ovat tärkeitä senkin takia, että ne ovat ajankohtaisia joka päivä Suomessakin, toisin kuin esim. kysymys kuolemanrangaistuksesta.



ABORTTI  ELI  RASKAUDEN  KESKEYTYS



ABORTTI  eettisenä ongelmana


Abortin eli raskauden keskeytyksen tekee eettisesti hyvin hankalaksi toisaalta kysymys sikiön/lapsen oikeuksista ja ihmisyydestä sekä toisaalta naisen/äidin oikeuksista ja päätösvallasta:

  • Toisessa ääripäässä ovat näkemykset, joiden mukaan jo hedelmöittynyt munasolu (tsygootti) on ihminen. Tällainen näkemys on mm. tiukoissa kristillisissä piireissä USA:ssa ja myös katolinen kirkko on tätä mieltä.

  • Toisessa päässä ovat näkemykset, jotka korostavat yksinomaan naisen/äidin päätösvaltaa asiassa - sikiön/lapsen oikeudet häviävät kokonaan ja sitä/häntä kohdellaan aivan kuin vain kasvainta. Naisjärjestöt ovat yleensä korostaneet naisen asemaa aborttia koskevassa päätöksenteossa. Naisen tulisi vapaasti saada valita abortti.

Molemmat edellä mainitut ääripäät ovat eettisesti ongelmallisia. Hedelmöittyneistä munasoluista (tsygooteista) abortoituu aivan luonnostaan (ihmisten puuttumatta asiaan) suuri määrä, koska epäkelvot ja sairaat ihmisalkiot eivät kykene kehittymään. Siten hedelmöittyneiden munasolujen julistaminen jo ihmisiksi johtaisi vaikeaan tilanteeseen, jossa niitä, mahdollisesti elämään kykenemättömiä, yritettäisiin pelastaa nykyaikaisella lääketieteellisellä taidolla.

Toisaalta myös lapsen/sikiön pitäminen ei-ihmisenä, ikäänkuin pelkästään kasvaimena, joka voidaan ilman moraalisia ongelmia poistaa koska vain, on outo. Lääketieteellisesti katsottuna on aivan selvää, että kohdussa oleva lapsi on jo paljon ennen normaaliaikaista synnytystä  (lapsi yhdeksän kuukauden ikäinen)  ihminen: jäsenet ovat valmiit, elimet toimivat, sydän lyö sekä aivot oppivat ja reagoivat ympäristöön.

Suomalainen oikeuskäytäntö tukee sikiön / kohdussa olevan lapsen ei-ihmisyyttä eräässä oikeustapauksessa siten, että raskaana olevan naisen surmaajaa ei tuomita kaksoissurmasta (jos kohdussa oleva vauvakin kuolee).

Yleensä näiden edellä mainittujen kahden ääripään väliltä on yhteiskunnissa eri puolilla maailmaa tehty kompromissi siten, että on määritelty tietty aikaraja, jota ennen abortti on sallittu tietyin edellytyksin.

Aiemmin "abortointi" lapsen vamman, sairauden tai väärän sukupuolen perusteella tehtiin vasta synnytyksen jälkeen. Lapsi vietiin synnytyksen jälkeen isälle, perheen päälle, joka tarkasti lapsen ja päätti, ottaako lapsen perheeseensä. Jos lasta ei otettu, se surmattiin suoraan tai vietiin metsään kuolemaan. Joskus kävi niin, että joku ulkopuolinen sääli lasta ja alkoi kasvattaa sitä omanaan.
Näin tapahtui antiikin Kreikan Oidipus-kertomuksessa, jossa paimen sääli vauvaa, ei surmannut sitä ja antoi sen toiselle paimenelle kasvatettavaksi - tunnetuin seurauksin...


Joskus vaaditaan, että abortti tulisi kieltää kokonaan. Tämä ei kuitenkaan olisi hyvä asia kolmesta syystä:

  • Jos abortteja eivät tee lääkärit sairaaloissa, niitä tekevät sitten kouluttamattomat puoskarit epähygieenisissä olosuhteissa. Aiemmin epätoivoiset naiset yrittivät itsekin aborttia ronkkimalla itseään mm. sukkapuikoilla. Seuraukset olivat usein vakavat - tulehduksia, lapsettomuutta ja jopa äidin kuolema verenvuotoon.

  • Seurauksena olisi "aborttimatkailu" abortin salliviin maihin.

  • Jotkut abortin perustelut ovat erittäin hyvin ymmärrettäviä. Esim. raiskaus - olisi epäinhimillistä vaatia, että naisen tulisi synnyttää raiskauksesta syntynyt lapsi ja luovuttaa se sitten adoptoitavaksi.



ABORTTI  Suomessa


Raskauden keskeytys tulee tehdä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Keskeytys voidaan tehdä ennen 12. raskausviikkoa  (lapsi kolmen kuukauden ikäinen)  kahden lääkärin lupapäätöksellä.

Raskauden keskeytystä haluavan naisen tulee mennä terveyskeskukseen, jossa lääkäri kirjoittaa luvan keskeytykseen. Samalla hän neuvoo raskauden keskeytykseen liittyvissä asioissa ja sairaalaan siirtymisessä. Itse abortti tehdään sairaalassa.

Suomessa abortti eli raskauden keskeytys voidaan tehdä seuraavilla perusteilla:

  1. jos lapsen synnyttäminen ja hoito olisi kohtuuton rasitus  ( SOSIAALINEN PERUSTELU )
  2. lapsi on saanut alkunsa raiskauksesta  ( RAISKAUS-PERUSTELU )
  3. äiti on yli 40-vuotias tai alle 17-vuotias  ( ÄIDIN IKÄ -PERUSTELU )
  4. naisella on jo 4 lasta  ( MONILAPSISUUS-PERUSTELU )
  5. lapsen epäillään olevan vammainen  ( VAMMAISUUS-PERUSTELU )

Aiemmin mainitut viisi perustelua pätevät ennen raskausviikkoa 12. Myöhempään raskaudenkeskeytykseen tarvitaan aina lupa Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta. Tällöin ei enää voi käyttää sosiaalista perustelua, vaan abortti myönnetään vain äidin nuoren iän, lapsen vakavan vamman tai muiden painavien syiden perusteella. Viimeinen takaraja on 20 raskausviikkoa  (lapsi viiden kuukauden ikäinen), lapsen vamman kohdalla 24 raskausviikkoa  (lapsi kuuden kuukauden ikäinen).


Suomen ev.lut. kirkon piispojen kannanotossa "Kasvamaan yhdessä"  ( 1984 ) mainitaan kolme hyväksyttävää perustetta aborttiin:

  1. Tilanteissa, joissa äidin henki on uhattuna, voidaan syntynyt elämä asettaa syntymättömän edelle eli lapsi voidaan abortoida äidin pelastamiseksi.
  2. Raiskauksesta alkunsa saanut lapsi voidaan abortoida. Raiskauksen uhrin eli naisen ei voida katsoa olevan moraalisesti vastuussa vasten omaa tahtoaan tapahtuneesta hedelmöittymisestä.
  3. Vakavasti vammainen, vajaamielinen tai sairas lapsi voi olla perusteltu syy aborttiin. Monien vanhempien tahto voi kuitenkin olla saada synnyttää myös vammainen lapsi. Vanhemmat tarvitsevat vaikeassa tilanteessaan tukea, ohjausta ja apua.

Piispat ovat siis hyvin kriittisiä ns. sosiaalista syytä kohtaan. Joskushan abortin voi saada niinkin helpolla perusteella, kuin että "muuten perhe ei voisi lähteä etelänmatkalle".



ABORTTI  muualla maailmassa


Aborttiin suhtautuminen vaihtelee voimakkaasti eri puolilla maailmaa. Toinen ääripää taitavat olla monet entiset (tai nykyiset) kommunistiset maat, joissa abortteja on tehty ja tehdään valtavasti. Toinen ääripää ovat sitten monet katoliset maat, joissa abortti voi olla täysin kielletty tai siihen suhtaudutaan hyvin tiukasti.

Entisissä (tai nykyisissä) kommunistisissa maissa oli suuri puute ehkäisyvälineistä, joten abortista tuli käytännössä ehkäisykeino. Nainen, jolle oli tehty viisikin aborttia, ei ollut harvinainen. Noiden maiden virallinen ideologia kommunismi oli ateistinen, joten kristinuskon tai muiden uskontojen puhetta heikomman (=lapsen) suojelemisesta ei tarvinnut lainkaan kuunnella.

Monissa katolisissa maissa on abortti joko täysin kielletty tai siihen suhtaudutaan hyvin tiukasti. Entisen paavin Johannes Paavali II:n tiukka linja tässä asiassa on jatkunut ja nykyinen paavi Benedictus XVI ei ole muuttanut käytäntöä. Katolisen kirkon mielestä abortti on syntymättömän lapsen murhaamista. Euroopassa tällainen maa on Irlanti, jossa myös avioero on kielletty.

Katolinen kirkko haluaa nostaa abortin tilalle adoption ja lastenkodit. Monet katoliset sisarjärjestöt (=nunnajärjestöt) ottavat vastaan löytölapsia tai sisarten luo voi mennä synnyttämään ja jättää sitten lapsen adoptoitavaksi. Täten toimi myös kuuluisa Kalkutan köyhien ja sairaiden auttaja, 1997 kuollut Äiti Teresa.

Tuollaisesta synnytysklinikasta, lastenkodista ja adoptiota odottavista lapsista kertoo kuuluisa elokuva "Oman elämänsä sankari", "Cider House Rules", pääosissa Tobey Maguire, Charlize Theron ja Michael Caine, ohjaus Lasse Hallström. Elokuva perustuu John Irvingin romaaniin.


USA:ssa tiukka kristillisesti perusteltu aborttien vastustaminen on johtanut jopa terroritoimintaan: aborttiklinikoille on tehty iskuja ja niiden lääkäreitä on ammuttu. Näiden iskujen tekijät ovat yleensä ääri-protestantteja eikä katolisia.


Kiinassa ja Intiassa abortit sikiön sukupuolen mukaan ovat yleisiä. Molemmissa maissa arvostetaan poikia enemmän kuin tyttöjä, joten usein sikiön sukupuoli tarkistetaan ultraäänitutkimuksella ja jos kyseessä on tyttö, se abortoidaan. Kiinassa käytännön taustalla ovat vanhat arvostukset ja syntyvyyttä rajoittava ns. yhden lapsen politiikka - ainoaksi lapseksi halutaan usein poika.
Intiassa taustalla on hyvin vaativa myötäjäistapa: avioliiton solmimisen yhteydessä tulee morsiamen perheen antaa hyvin suuret myötäjäiset (viihde-elektroniikkaa, tavaroita, rahaa...). Köyhille perheille tämä on suuri rasitus ja ne eivät usein halua perheeseensä enemmän kuin yhden tytön.




EUTANASIA  eli armokuolema


Sana "eutanasia" tulee kreikankielestä ja sen suora käännös on "hyvä kuolema". Sanan osat ovat "eu" = "hyvä" ja "thanatos" = "kuolema".

Aktiivinen eutanasia tarkoittaa sitä, että lääkäri surmaa kärsivän ja parantumattomasti sairaan potilaan esim. kuolettavalla ruiskeella. Aktiivinen eutanasia on kielletty Suomessa ja melkein kaikkialla maailmassa. Se on todellisuutta tarkoin säädöksin ja ehdoin mm. Hollannissa. Potilaan tulee tietysti itse toivoa kuolemaa.

Aktiivinen eutanasia, Astan kuva


Eutanasia sai 1900-luvulla synkän maineen, kun Natsi-Saksassa toteutettua vammaisten tappamista kutsuttiin "eutanasiaksi".

Passiivinen eutanasia tarkoittaa sitä, että kärsivän ja parantumattomasti sairaan potilaan tehohoidosta luovutaan  (kipulääkitystä jatketaan). Potilas esim. irrotetaan hengityskoneesta ja hänen annetaan kuolla luonnollisesti. Potilaan tulee itse toivoa kuolemaa.

Passiivinen eutanasia on arkipäivää Suomessa ja ympäri maailmaa. Potilas voi ilmaista oman tahtonsa joko suoraan tai ns. hoitotestamentissa. Suomessa tulee lääkäreiden noudattaa täysi-ikäisen ja täysivaltaisen potilaan tahtoa. Hoitotestamentti mahdollistaa potilaan tahdon tietämisen myös silloin, kun hän on tajuton tai kommunikointikyvytön.

 

KYSYMYKSET
  1. Mitkä ovat ääripäät suhtautumisessa sikiön/lapsen oikeuksiin ja ihmisyyteen?
  2. Miksi on ongelmallista ajatella, että jo hedelmöittynyt munasolu olisi ihminen?
  3. Miksi on ongelmallista ajatella, että äiti/nainen saa itse täysin vapaasti päättää ruumiistaan - tällöin lasta/sikiötä pidetään vain ikäänkuin kasvaimena?
  4. Millaisesta muinaisesta "aborttikäytännöstä" kertoo antiikin Kreikan Oidipus-kertomus?
  5. Mitkä seikat ovat abortin täydellistä kieltämistä vastaan?
  6. Mitä aikarajaa ennen tulee Suomessa pääsääntöisesti tehdä abortti?
  7. Millä perusteilla voi Suomessa saada abortin?
  8. Hyväksytkö kaikki Suomessa mahdolliset syyt aborttiin? Perustele!
  9. Mitkä ovat Suomen ev.lut. kirkon piispojen hyväksymät kolme perustetta aborttiin?
  10. Mitä aborttiperustelua Suomen ev.lut. kirkon piispat eivät hyväksy?
  11. Missä maissa maailmassa on vapain abortti?
  12. Missä maissa maailmassa on tiukin suhtautuminen aborttiin?
  13. Mikä kirkkokunta suhtautuu tiukimmin aborttiin?
  14. Millä asialla katolinen kirkko haluaa korvata abortin?
  15. Mikä asia on keskeinen syy monille Kiinassa ja Intiassa tehdylle aborteille?
  16. Mitä "eutanasia" tarkoittaa sananmukaisesti?
  17. Mitä on aktiivinen eutanasia?
  18. Missä toteutetaan aktiivista eutanasiaa?
  19. Miten Suomessa suhtaudutaan aktiiviseen eutanasiaan?
  20. Mitä on passiivinen eutanasia?
  21. Missä toteutetaan passiivista eutanasiaa?
  22. Miten Suomessa suhtaudutaan passiiviseen eutanasiaan?
  23. Mitä kutsuttiin Natsi-Saksassa "eutanasiaksi"?

 

Teksti: Timo Muola
Piirroskuva: Asta Vu
Nettisivun teko: Timo Muola

 

TAKAISIN ETIIKKA -SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TAKAISIN ETIIKKA -SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE