Ekumenia-lippu. Kuvan teko Credo Oy. Käyttö luvalla.

Ekumenia

Ekumenia pyrkii kirkkojen ja kristittyjen väliseen yhteistoimintaan sekä ilmentämään kirkkojen ykseyttä. Ekumeenisen liikkeen tavoitteena on toisistaan erilleen ajautuneiden kirkkojen saattaminen jälleen keskinäiseen yhteyteen. Liike pyrkii siihen, että kirkot tuntisivat toisensa, rukoilisivat toistensa puolesta ja yhdessä todistaisivat Kristuksesta.

Kristittyjen ykseys on pohjimmiltaan uskon ja ehtoollisen yhteyttä. Ekumenia tulee kreikan sanasta oikoumene, joka tarkoittaa asuttua maata, maailmaa ja maanpiiriä. Ekumenia on kaikkea sitä toimintaa, jonka tarkoituksena on ilmentää maailmanlaajan kirkon ykseyttä. Ekumenian raamatullisena perustana ovat Jeesuksen sanat:

"Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt." (Joh. 17:21)

Tämä raamatullinen ykseys on murtunut, minkä seurauksena maailmassa on tällä hetkellä useita satoja ja jopa tuhansia kristillisiä kirkkoja.

Jakamaton kirkko oli lähes 1000 vuoden ajan yhtenäinen. Vuonna 1054 tapahtui ensimmäinen suuri ero, kun idän ortodoksinen kirkko ja lännen katolinen kirkko julistivat toisensa kirkonkiroukseen. Sen jälkeen on tapahtunut jatkuvaa kirkon uskon vastaista pirstoutumista.

Keskeisimmät ekumeeniset ongelmat liittyvät kasteen, ehtoollisen ja kirkollisen viran erilaisiin tulkintoihin. Tavoitteen saavuttaminen ei kuitenkaan merkitse yhdenmukaisuutta (esimerkiksi kaikissa hallinnollisissa kysymyksissä) .

Yhteiskristillisestä toiminnassa ja allianssikristillisyydessä ei välitetä opillisista eroista, vaan pidetään yhteyttä opillisista eroista puhumatta ja opillisista eroista välittämättä. Erotukseksi tällaisesta yhteiskristillisestä toiminnasta tai allianssikristillisyydestä ekumeenisessa liikkeessä tiedostetaan vakavasti kunkin kirkon oma oppi ja tunnustus. Vuosisatojen kuluessa syntyneitä ongelmia ei poisteta niitä väistämällä. Siksi ekumenia ottaa vakavasti kristillisen kirkon perinteen eli tradition.


Ekumeenisen liikkeen synty ja kehitys

Alkusysäyksen ekumeenisen liikkeen synnylle antoi 1800-luvulla voimakkaasti lisääntynyt kristillinen lähetystyö. Lähetyskentillä huomattiin, että sanoma on paljon uskottavampi, jos lähetystyötä tekevät kristilliset kirkot toimivat yhteistyössä. Ei ollut mitään järkeä, että johonkin lähetysmaan kaupunkiin rakennetaan kaikkien kirkkokuntien (katolisten, luterilaisten, anglikaanien, metodistien, baptistien...) kirkkorakennukset, mutta muihin kaupunkeihin ei riittäisikään sitten yhtään. Varsinaisen nykyaikaisen ekumeenisen liikkeen katsotaan saaneen alkunsa Edinburghin lähetyskonferenssista 1910.

Toiminta alkoi kahdesta erilaisen painotuksen omaavasta liikkeestä: Faith and Order (oppi ja kirkkojärjestys) -liike keskittyi opin ja järjestysmuodon pohtimiseen, Life and Work (elämä ja työ) -liike puolestaan edusti käytännöllisempää ekumeniaa, jonka juuret olivat mm. World Alliance (WA) -liikkeessä eli "Kirkollinen kansainvälisen ystävyyden edistämisen maailmanliitto" -järjestössä. Näillä liikkeillä on ollut toimintaa ja merkittäviä kokouksia 1900-luvun alkupuoliskolta lähtien.


Ekumeenisen liikkeen tunnus

Ekumeenisen liikkeen tunnus.


Suuri ekumeeninen saavutus oli se, kun ortodoksinen kirkko ja katolinen kirkko purkivat keskinäiset kirkonkiroukset vuonna 1965. 1900-lukua voidaankin kutsua kirkon historiassa  "ekumenian vuosisadaksi".

KMN:n baasis eli peruskirja kuvaa: "Kirkkojen maailmanneuvosto on niiden kirkkojen yhteys (fellowship), jotka hyväksyvät Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaksi ja Vapahtajaksi."

Kättely sovinnon ja yhteyden merkkinä.

KYSYMYKSET
  1. Mihin ekumenia pyrkii?
  2. Mitä ekumenian kannalta surullista tapahtui vuonna 1054?
  3. Mihin liittyvät keskeisimmät ekumeeniset ongelmat?
  4. Miten ekumenia eroaa yhteiskristillisestä toiminnasta tai allianssikristillisyydestä?
  5. Miksi ekumeeninen liike syntyi?
  6. Miten ekumeeninen liike syntyi?
  7. Mitä ekumeenisesti merkittävää tapahtui 1965?
  8. Piirrä ekumeenisen liikkeen tunnus vihkoosi.
  9. Mitä vuosisataa voidaan kutsua kirkon historiassa "ekumenian vuosisadaksi"?
  10. Jeesus rukoili: "Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä". Pohdi, mitä hyviä puolia on siinä, että kristityt voisivat hyväksyä toisensa?
  11. Ekumenia ei pyri yhteen suureen kirkkoon, jossa olisi hävitetty kaikki kirkkojen väliset eroavaisuudet ja tunnuspiirteet. Tämä on varmasti hyvä asia. Pohdi, mitä huonoja puolia liittyisi siihen, jos pyrittäisiin yhteen kirkkoon ja yhteen oppiin?
  12. Useimmilla ihmisillä on tapana ajatella niin, että juuri hän on oikeassa ja muut väärässä. Pohdi, miksi me ihmiset yleensä ajattelemme näin?

 

TAKAISIN KIRKKOHISTORIA -SIVULLE

TAKAISIN EKUMENIA -SIVULLE

TAKAISIN PÄÄSIVULLE

 

Tekijät: Olli, Visa, Juha-Matti, Ville ja Timo Muola

Kysymykset: Timo Muola