ESTERIN KIRJA

Raamatun Vanhan testamentin
historiakirjallisuutta

Juutalaisen arpa- eli puurim-juhlan synty

 

 

Persian kuningas Kserkses hylkäsi tottelemattoman kuningattarensa ja koko valtakunnasta etsittiin kauniita nuoria neitsyitä uudeksi kuningattareksi.



Ester oli kaunis ja sorea. SL. Kuva Timo Muola, digit.käsittely Timo Muola

"Ester oli kaunis ja sorea..."
(Ester 2:7)


Eräs heistä oli kaunis juutalainen nuori nainen Ester. Ennen kuin hän pääsi kuninkaan luo, hän sai kauneudenhoitoa kokonaisen vuoden (mirha- ja balsamiöljyjä ym.)!

Kuningas ihastui Esteriin ja teki hänestä uuden kuningattaren.






Esterin kasvatti-isä Mordokai sai vihiä salamurhahankkeesta kuningasta vastaan. Ester kertoi asiasta kuninkaalle, salahanke estettiin ja syylliset teloitettiin.
Mordokain hyvää tekoa ei heti huomattu palkita.



   

Korkea-arvoinen Haman vihasi juutalaisia (mm. siksi, että Esterin kasvatti-isä Mordokai ei kumartanut häntä).


     

Haman sanoi kuningas Kserkseelle:

"Valtakunnassasi on kansa, joka asuu hajallaan sen kaikissa maakunnissa muiden kansojen seassa, mutta niistä erottautuen.
Sen lait ovat erilaiset kuin minkään muun kansan, eivätkä sen kansan jäsenet noudata kuninkaan lakeja.
Ei ole oikein, kuningas, että sinä annat heidän olla rauhassa."
       (Ester 3:8)

Haman sai kuninkaan antamaan käskyn, että kaikki juutalaiset tuli surmata. Joukkomurhan ajankohta heitettiin arvalla   (päiväksi tuli adar-kuun 13.) . Kasvatti-isän Mordokain Haman halusi hirttää palatsin hirsipuuhun.




Kuningas muisti vasta myöhemmin, että ei ole palkinnut salaliiton paljastajaa. Haman joutui viemään vihaamansa kasvatti-isän Mordokain kaupungille kunniakierrokselle.




Ester pyrki estämään kansansa tuhon. Hän järjesti pidot kuninkaalle ja Hamanille. Kuningas lupasi, että toteuttaa minkä vain Esterin pyynnön. Ester pyysi, että hänen kansansa pelastuu joukkomurhalta.

Kuningas ei voinut perua antamaansa käskyä, mutta hän antoi juutalaisille luvan puolustautua hyökkääjiä vastaan. Näin tapahtui, juutalaiset pelastuivat ja Haman itse hirtettiin.

Juutalaiset viettävät tänäkin päivänä iloista ja riehakasta arpa- eli puurim-juhlaa näiden tapahtumien ja juutalaisten pelastumisen muistoksi (adar-kuun 13. ja 14. eli keväällä  (yleensä maaliskuussa)).


Kserkses hallitsi Persiaa vuosina 485-465 eKr. Hän oli suuri ja kuuluisa kuningas, joka mm. hyökkäsi Kreikkaan ja valloitti Ateenan. Hänen laivastonsa kärsi kuitenkin musertavan tappion Salamiin salmessa Ateenan lähellä v. 480 ja Kserkses joutui unohtamaan haaveet koko Kreikan pysyvästä valloituksesta.

Esterin kirja on kirjoitettu luultavasti noin v. 200 eKr. Sen kertomien tapahtumien totuudellisuudesta ei ole historiallisia todisteita. Pikemminkin päinvastoin: monet yksityiskohdat ovat virheellisiä. Esterin kirjan perusasia vainosta ja viime hetken pelastumisesta voi kuitenkin pitää paikkansa.

Haman sanoi Esterin kirjassa kuningas Kserkseelle:

"Valtakunnassasi on kansa, joka asuu hajallaan sen kaikissa maakunnissa muiden kansojen seassa, mutta niistä erottautuen.
Sen lait ovat erilaiset kuin minkään muun kansan, eivätkä sen kansan jäsenet noudata kuninkaan lakeja.
Ei ole oikein, kuningas, että sinä annat heidän olla rauhassa."
       (Ester 3:8)

Juutalaiset ovat historiansa aikana olleet hyvin usein tässä samassa tilanteessa ja usein heitä on samalla tavalla vainottu.
(Esim. Natsi-Saksassa)
Esterin kirja on siksi ollut kautta historian hyvin tärkeä juutalaisille.

 

KYSYMYKSET

  1. Miksi Ester nousi kuningattareksi ?
  2. Miksi Esterin kasvatti-isän Mordokain asema nousi hovissa?
  3. Kuka on Ester-kertomuksen "paha mies"?
  4. Miten noppa liittyy Esterin kirjan tapahtumiin?
  5. Millaisen nöyryytyksen Haman joutui kokemaan?
  6. Miten Haman perusteli kuninkaalle, että juutalaiset tulee tuhota?
  7. Miten juutalaiset pelastuivat joukkotuholta?
  8. Miten Ester auttoi juutalaisten pelastumista?
  9. Millainen juutalaisten puurim-juhla on luonteeltaan?
  10. Milloin eli Persian kuningas Kserkses?
  11. Milloin Esterin kirja on kirjoitettu?
  12. Miksi Esterin kirja on aina ollut tärkeä juutalaisille?
  13. Pohdi, miksi Esterin kirja on yhä tärkeä ja se pidetään Raamatussa, vaikka sen kertomat tapahtumat eivät olisi tapahtuneet juuri niin kuin kirjassa on kuvattu?

 

Piirrokset ja valokuva: Timo Muola
Teksti, kuvien digitointi ja digit. käsittely
sekä nettisivun teko: Timo Muola

TAKAISIN VANHA TESTAMENTTI -SIVULLE

TAKAISIN VANHA TESTAMENTTI KUVINEEN -SIVULLE

TAKAISIN VANHAN TESTAMENTIN YLEISKATSAUS -SIVULLE

TAKAISIN PÄÄSIVULLE