Hyödyn ajan kristillisyyden pääsivu

Papisto

"Korpi-Jaakko" ja "Koski-Jaakko"

Andreas Chydenius

Yleistä

Länsi-Euroopan kultturia hallitsi koko 1700-luvun ajan valistus. Se korosti  (empiirisiä¹)  luonnontieteitä²,  (rationalismia³)  eli järjen käyttöä sekä suvaitsevaisuutta.

¹empiirinen = havaintojen tekoon perustuva
²luonnontiede = luontoa tutkiva tiede, esim. fysiikka, kemia ja biologia
³rationalistinen = järkeä korostava
Katso lisätietoja:  Tieteen kehittyminen ja kirkko 1600-1800 -luvuilla

Eräät sen ajan kirjailijat ja filosofit, jotka edustivat valistusta, ovat vielä nykyäänkin tunnustettuja vaikuttajia, kuten englantilaiset Locke ja Hume, saksalaiset Wolff, Leibniz ym. Valistukseen liittyi optimistinen maailmantunne ja yleissävy: inhimilliset ongelmat on ratkaistavissa järjen avulla. Kaikki järkevä oli hyvää ja hyödyllista.

Valistuksen mukana tuli myös uskonnollisen suvaitsevaisuuden vaatiminen, joka johti uskonnonvapauden vähittäiseen toteutumiseen. Valtio ja kirkko eivät saaneet harjoittaa omantunnonpakkoa. Kirkon holhous oli poistettava myös kultuurielämästä. Tämä johti siihen, että "maallinen" ja kirkollinen kulttuuri alkoivat vähitellen erottua toisistaan. Samalla kirkon piirissä alettiin nähdä arkisen kutsumuksen täyttäminen arvokkaana Jumalan palvelemisen muotona.

Valistus ihannoi ns. luonnollista uskontoa. Se perustui lähinnä ihmisjärkeen eikä yliluonnolliseen ilmoitukseen. Oli hyväksyttävissä vain se, mikä oli järjen mukaista, hyödyllistä ja kaikille uskonnoille yhteistä. Siten päädyttiin luonnollisen uskonnon kolminaisuuteen:

1. Jumala on olemassa
2. Ihminen kykenee tekemään hyvää
3. Sielu on kuolematon.

Koska ihminen oli hyvä eikä syntinen, ei tarvittu Vapahtajaa. Jeesusta arvostettiin vain hyveen opettajana. Luomistyön jälkeen ei enää uskottu Jumalan vaikuttavan maailman kulkuun (tätä ajatusta Jumalasta kutsutaan deismiksi).

Valistuksella oli monia hyviä vaikutuksia: todellisuuden ja humaanisuuden nimissä vaadittiin kidutus ja häpeärangaistuksen poistettaviksi ja köyhäinhoitoa tehostettavaksi. Kansan valistuminen ja kansanopetus nähtiin tärkeänä asiana. Niinpä papit kertoivat saarnoissaan, että miten rakennettiin tuulimyllyjä, viljeltiin perunaa ja kuinka perunasta saataisiin valmistettua ruokaa. Papit olivatkin pitäjiensä tärkeiden hankkeiden aloittajia. Yleinen mielenkiinto alkoi suuntautua yhteiskunnallisiin asioihin.

Valistuksen huono puoli oli hengellisen elämän liiallinen järkiperäistyminen. Kristinusko helposti vesittyi, eikä siinä ollut enää uskonnollista voimaa. Oli huono, jos papit keskittyivät vain maallisten asioiden opettamiseen. Kuka silloin kertoi kristinuskon ydinsanomasta, Jumalasta, rukouksesta ja pelastuksesta.

Kuva saarnaavasta papista [83 kt]