Kristinusko ja musiikki

Kirkkolaulu (cantus planus, cantus = melodia, planus = yksinkertainen) oli kehittynyt Vanhan testamentin psalmien esittämisessä käytetystä heprealaisesta puhelaulusta. Roomalaiskatolisen kirkon luostareiden jumalanpalveluksiin kuuluvassa laulussa ei ollut säestystä ja se oli vapaarytmistä sekä yksiäänistä. Laulun melodian pohjana käytettiin kirkkosävellajeja.

Samanlainen kirkkolaulu on edelleen käytössä roomalaiskatolisessa kirkossa. Laulua esitetään joko yksiäänisenä eli monofonisena, kahtia jaetun kuoron vuorolauluna eli antifonisena tai esilaulajan ja kuoron vuorotteluna eli responforisena. Varhaiskeskiaikana messu oli yksiääninen, kokonaan laulettu jumalanpalvelus. Moniäänisyyden kehityttyä messun tekstitkin sovitettiin moniäänisesti laulettavaksi. Messussa käytettiin kirkkolaulua, ja siihen kuuluivat aina muuttumattomat ordinarium missae -osat.

Gregoriaaninen kirkkolaulu

500-luvun lopulla paavi Gregorius I (n.540-604) vahvisti kirkkolaululle määrätyn muodon. Hän yhtenäisti eri puolilla paavikuntia lauletut melodiat ja vahvisti messujärjestyksen hallitakseen nopeasti laajenevan kirkon toimintaa. Sama messujärjestys on edelleen käytössä sekä katolisen että protestanttisen jumalanpalveluksen pohjana.

Gregoriaaniselle kirkkolaululle ominaista on yksiäänisen melodian rauhallinen polveilu ylös ja alas suppealla äänialalla ja rytmi on suhteellisen vapaamuotoista. Laulussa käytetään usein melismaattista tyyliä, eli useasti toistuvia pitkiä sävelkulkuja, jotka osuvat yhdelle tavulle. Laulutyylin kukoistuskausi sijoittuu 600-luvun ja 1200-1300-lukujen välille. Tämän jälkeen polyfoninen musiikki syrjäytti yksiäänisen laulun. Notre Damen katedraalilla on merkittävä asema kirkkolaulun kehityksessä. Länsimaisen polyfonian katsotaan kehittyneen 900-luvulla ja sen ensimmäisiä muotoja oli organum-tyylinen gregoriaaninen kirkkolaulu. Tätä tyyliä kehiteltiin hienostuneempaan suuntaan Notre Damen katedraalissa 1100-luvulla. 1200-luvulla sen holveissa kaikuivat entisestä suuresti poikkeavat sävellystyylit conductus sekä motetit, moniääniset kirkkolaulut.

Mysteeri- ja miraakkelinäytelmät ja moraliteetit

Noin 1200-luvulla syntyi näytelmätyyppejä, jotka myöhemmin johtivat oopperan kehitykseen. Näissä näytelmissä yhdistettiin maallinen ja uskonnollinen musiikki sekä draama. Ne syntyivät sen jälkeen, kun pappeja kiellettiin esittämästä kohtauksia liturgiasta kirkon ulkopuolella. Esityskielenä käytetty kirkkolatinakin alkoi vähitellen vaihtua kansankieleksi. Miraakkelinäytelmien aiheena käytettiin usein Raamatun kertomuksia kuten Jeesuksen syntymä tai ristiinnaulitseminen ja ylösnouseminen. Mukaan lisättiin kuitenkin myös koomisiakin kohtauksia. Mysteerinäytelmän aiheet olivat yleisimmin suoraan Raamatusta otettuja, kun taas miraakkelinäytelmä käsitteli useimmiten pyhimyksiä ja heidän elämäänsä. Moraliteeteissä taas painotettiin hyvän ja pahan välistä taistelua ihmisten sieluista, ja niiden tarkoituksena oli opettaa kansalle kristillisiä elämäntapoja. Näyttelijät eivät esittäneet henkilöitä vaan abstrakteja asioita kuten pahuutta ja hyvyyttä sekä erilaisia luonteenpiirteitä. Näytelmän lopussa hyvä voitti kuitenkin aina. Näytelmiä esittivät kiertelevät seurueet. Heidän vankkurinsa toimivat usein näytelmän kulisseina.

Polyfonian synty ja ars nova

Ei voida tarkalleen sanoa, milloin polyfonia eli moniäänisyys on ensimmäisen kerran otettu käyttöön. Polyfonista kirkkomusiikkia tiedetään kuitenkin esiintyneen jo 900-luvulla. Moniäänistä musiikkia tiedetään sävelletyn runsaasti 1100- ja 1200-luvuilla Pariisissa, varsinkin Notre Damen katedraalissa. Pariisissa kehittyivät myös rytmiä osoittavat merkinnät ja 1100-luvun lopulla nykyaikaisen nuottikirjoituksen pääperiaatteet, nuotin sävelkorkeuden sekä keston merkitseminen, olivat jo vakiintuneet. Nuottikirjoituksen synnyn katsotaankin olevan tärkeä tekijä polyfonian kehityksessä, aikaisemmin laulajat olivat saaneet turvautua merkintöihin, jotka osoittivat ainoastaan, oliko seuraava sävel korkeampi, matalampi vai samankorkuinen kuin edellinen. Keskiajan polyfonista sävellystekniikkaa kutsutaan kontrapunktiksi.

1200-luvun lopulla kirkon ote yhteiskunnasta heikkeni sotien, talonpoikaiskapinoiden, kulkutautien sekä sisäisten riitojen vuoksi. Samalla musiikki alkoi muuttua vapaammaksi sekä taidokkaammaksi kuin aikaisemmin. Nykyisin 1300-luvun taide tunnetaan nimellä ars nova (uusi taide) vastakohtana aikaisempien vuosisatojen ars antiqualle (vanha taide). 1300-luvun motetti tarkoittaa sävellystyyliä, jossa ennestään tunnettuun gregoriaaniseen sävelmään (cantus firmus) on lisätty uusia ääniä. Motetit olivat aiheiltaan uskonnollisia mutta huomattavasti vapaamuotoisempia kuin aikaisemmat Jumalan ylistämiseksi sävelletyt teokset. Niissä saatettiin jopa käyttää maallisia sanoja ja riitasointuja. Muita ars novan aikana Italiassa syntyneitä musiikkityylejä ovat metsästyslaulu caccia, laulettava sekä tanssittava ballata ja balladi.

Musiikki jumalanpalveluksessa

Lähes kaikki jumalanpalveluksen osat voidaan toteuttaa musiikillisesti. Koska jumalanpalvelus sisältää monenlaisia osia, muodostuvat musiikillisten toteutusten ja tulkintojen ratkaisumahdollisuudet hyvin monipuolisiksi.

Virret voidaan laulaa rikkaasti seurakunnan, kuoron ja soitinmusiikin mahdollisuuksia hyväksi käyttäen ja tarvittaessa myös korvata jollakin asiayhteyteen sopivalla musiikilla. Jumalanpalveluksen tekstit (tekstimusiikki, psalmi) voidaan "lukea" musiikillisesti, jolloin aivan erityisellä tavalla korostuu musiikin mahdollisuus elävöittää Jumalan sanaa seurakunnan keskellä. Myös rukoukset voivat pukeutua musiikilliseen asuun. Vuorolaulut ovat jumalanpalveluksen luonteelle ominaista vuoropuhelua (dialogia). Musiikillisilla ratkaisuilla on mahdollista myös alleviivata kirkkovuoden eri ajankohtien sisältöä.

Kanttorilla seurakunnan on vastuu jumalanpalveluksen musiikin suunnittelusta ja toteuttamisesta. Hän tarvitsee hyvää musiikillista ammattitaitoa, Jumalan sanan tuntemusta ja rukousta voidakseen avautua kuulemaan Jumalan puhetta ja lähimmäisten kysymyksiä.

Dynaaminen vastaavuus jumalanpalveluksen musiikin ratkaisuissa merkitsee vapautumista tyylillisistä kahleista. Merkityksensä menettää mm. kysymys, onko jokin tietyn tyylinen (barokki, gospel) musiikki oikeaa tai väärää jumalanpalvelusmusiikkia. Sen sijaan tulisi pohtia sitä, onko jonkin jumalanpalveluksen osan musiikillinen ratkaisu kyseisen kohdan sisältöä avaava, sen merkityksen mukainen, vai onko musiikilliset rakennusaineet haettu muin kuin sisällöllisin perustein.

Jumalanpalvelusta ja sen musiikkia voidaan aina lähestyä käytännöllisestä, esteettisestä, sosiologisesta tai vaikka psykologisesta näkökulmasta. Valitusta näkökulmasta riippumatta sisäisen ja ulkoisen välinen suhde on kysymys, joka jumalanpalveluksesta puhuttaessa aina etsii vastaustaan. Ratkaisevaa on käsityksemme siitä, miten ymmärrämme Jumalan läsnäolon toteutuvan seurakunnan keskellä.

Johann Sebastian Bach (1685-1750)

Bach syntyi Eisenachissa, Saksassa 21.3.1685. Bach työskenteli vuodesta 1700 lyhyitä aikoja mm. kuoropoikana Lyneburgissa, viulistina Weimarissa, urkujenrakennustyön asiantuntijana sekä urkurina Arnstadtissa ja Myhlhausenissa. 1708 Bach siirtyi Weimarin herttuan Wilhelm Ernstin palvelukseen, ensin hoviurkuriksi ja kamarimuusikoksi sekä vuodesta 1714 konserttimestariksi. Vuosina 1714-23 Bach oli kapellimestarina Köthenissä ruhtinas Leopoldin hovissa. 1723 Bach siirtyi arvostettuun virkaan Leipzigin Tuomaskirkon ja -koulun kanttoriksi. Siinä tehtävässä hän toimi loppuelämänsä. Elämänsä lopulla Bach tuli sokeaksi ja kuoli Leipzigissa halvaantuneena 1750.

Urut - soitinten kuningatar.
Bachia taas voidaan kutsua urkujen kuninkaaksi.

Bach loi valtavan musiikkikirjallisuuden, joka oli vertaansa vailla sekä laajuutensa että taiteellisten ansioidensa puolesta. Bach sävelsi oopperaa lukuunottamatta kaikkia barokin sävellysmuotoja. Hän sävelsi mm. viisi messua, muutamia satoja kirkkokantaatteja (joista on säilynyt n. 200), 184 koraalia, 75 hengellistä laulua ja aarioita, lukuisia sonaatteja, sarjoja, konserttoja ja urkusävellyksiä. Bachin tyyli säveltää oli polyfoninen eli moniääninen. Bachin tunnetuimmat passiot ovat Johannespassio (n. 1723) ja Matteus-passio (1729). On sanottu, ettei kukaan Bachin edeltäjistä ole osannut yhtä tehokkaasti yhdistää Raamatun ylevään sanontaan yhtä ylhäistä sävelkieltä kuin Bach passioissaan.

Bachin musiikki on mukaansatempaisevaa, selkeästi muotoiltua, persoonallista ja yksilöllistä, ja täynnä käänteitä. Bachin musiikillisesta persoonallisuudesta ovat antaneet leimansa ennen muuta se, että hänellä suurimpana osana luomiskauttaan oli kirkon piiriin liittyviä sävellystehtäviä ja että määrällisesti suurin osa hänen musiikistaan on luotu evankelista jumalanpalvelusta varten. Bachin virkasuhteista ja epäilemättä syvällisestä uskonnollisuudesta huolimatta on tuskin perusteltua pitää kirkkoa hänen musiikillisen ajattelunsa tärkeimpänä kehittäjänä.

Gospel-musiikki

Gospel-musiikkia pidetään aikamoisena kummajaisena, vaikka Suomessakin järjestetään lukuisia tapahtumia kyseisen ilmiön ympärille. Suomessakin on kymmeniä erilaisia gospel-bändejä, jotka kiertävät seurakunnan nuortenilloista jokavuotisiin gospel-festivaaleihin.

Sana gospel on monimerkityksellinen. Aikanaan sillä viitattiin lähinnä Amerikan musta väestön esittämään rytmikkääseen kuoromusiikkiin. Nykyisin Suomessa se mielletään lähinnä kristillistä uskoa tunnustavien sanoitusten pohjalta, jotka nousevat evankeliumin ilosanomasta.

Gospel-musiikki ei siis ole vain tietyn tyylistä musiikkia, vaan evankelioivia sanoituksia löytyy tätä nykyä miltei kaikista musiikkisuuntauksista: virsistä, teknoraveen ja punkkiin, heviä unohtamatta. Tyyli on vapaa, ja sen huomaa gospel - kentällä. Jo sinänsä lähtökohdiltaan se eroaa viihdemusiikista, koska gospelin tarkoitus ei ole ainoastaan viihdyttää vaan myös herättää ajattelemaan, ja rohkaista tutkimaan elämää pintaa syvemmältä. Ominaista on myös, että musiikin ohessa luetaan otteita Raamatusta. Konserttien pääsylippumaksut ovat yleisesti melko pieniä.

Gospel-kulttuuria ei ole sidottu mihinkään tiettyyn muottiin. Artistit kuuluvat erilaisiin kristillisiin liikkeisiin, eikä kukaan kontrolloi esimerkiksi sanoitusten sisältöä. Bändit ovat yksilöitä, ja ne pyrkivät persoonallisella tavallaan todistamaan oman elämänsä löydöstään. Yhteistä gospel - artisteilla on usko Jeesukseen Kristukseen ja halu kertoa Hänestä muille ihmisille, etsijöille.

Gospelin huonoa näkyvyyttä mediassa osoittaa esimerkiksi se, että Pohjoismaiden suurinta gospel-tapahtumaa "Maata Näkyvissä -festareita", joka kerää yli neljätoistatuhatta nuorta, ei noteerata tiedotysvälineissä juurikaan. Toisin kuin valtavirran tuttuja kesäfestareita.

The Rain on tamperelainen bändi, jolla on juuret Ikaalisissa. Bändi on julkaissut demokasetteja, EP - CD:n ja "Kiitos ja Anteeksi "- levyn. The Rain -bändin musiikki on raskasta rokkia.

The Rain keikalla

The Rain -bändin kosketinsoittaja

The Rain keikkailee ympäri Suomea. Bändiläisille ja henkilöstölle yhtye on harrastus, jossa halutaan viedä kristillistä sanomaa ihmisille. Jumalalla on tarkoitus ihmisen elämälle. Jumala antaa poikansa uhriksi. Jeesuksen veri kuittaa synnit. Viesti kuuluu kaikille. Paitsi ahdistunut ja epätoivoinen ihminen, niin myös menestyvä, onnellinen ja suosittu tarvitsee anteeksiantoa.

Teksti: Johanna Erkkilä, Ellen Eromäki ja Emmi Virkki
Kuvat: Timo Muola
Nettisivun teko: Timo Muola
Lähteet:

TAKAISIN TAIDE -SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE