Naisen aseman muuttuminen kristinuskossa

Luterilainen naispastori

Alkukristinusko

Paavalin aikana naiset olivat aktiivisesti mukana seurakuntien kaikessa toiminnassa kuten miehetkin. Seurakunnan kokouksissa eli jumalanpalveluksissa naiset esiintyivät julkisesti. He rukoilivat ja profetoivat, mutta eivät avopäin. Seurakunnassa entiset sukupuoli- ja sosiaaliset erot kansallisuuksien välillä menettivät merkityksensä. Kun kristilliset seurakunnat olivat ohittaneet karismaattisen alkuvaiheen niiden organisaatio alkoi kehittyä. Samalla naisen asema varhaisissa seurakunnissa heikkeni tuntuvasti. Naiselle suotiin rivikristityn, palvelijan ja aviovaimon rooli. Ainoa naisen seurakunnallinen virka oli lesken tehtävä. Lesket suorittivat palvelutehtäviä, harrastivat hyväntekeväisyyttä ja viettivät muutoin hyveellistä elämää. Naimisissa olevan naisen tuli vetäytyä kaikessa taka-alalle, kuunnella opetusta hiljaa ja kuuliaisena hoitaa kotiansa ja mukautua miehensä tahtoon.

Keskiaika

Vuosina 354-430 elänyttä kirkkoisä Augustinusta voidaan pitää keskiaikaisen naiskuvan perustan luojana. Syntiinlankeamus tuli maailmaan Eevan kautta. Hänet pyrittiin rinnastamaan tavalliseen naiseen, jonka rasituksena oli himon herättäminen miehissä. Neitsyt Maria taas edusti neitseellistä puhtautta, joka oli kirkossa ihailtua ja hyväksyttyä. Tähän rooliin oli tavallisen naisen vaikea samaistua. Synti tuli maailmaan naisen kautta, koska hän oli miestä heikompi. Vastaavasti synnin ketju katkaistaan naisen kautta. Tarvittiin puhdas neitsyt Maria asettumaan petollista Eevaa vastaan. Näin syntyi kaksijakoinen naiskuva.

Tuomas Akvinolaisen mielestä naisen alemmuus oli kolmijakoista:

• älyllistä= alemmuutta
• fyysistä= heikkoutta
• moraalista= seksuaalista.

Keskiajan kielteisesti värittynyt naiskuva ei ollut ainoastaan kristillisten ajattelijoiden tuotetta. Taustalla vaikuttivat jo antiikin ajoita peräisin olevat naista halventavat lausunnot. Keskiajalla olivat tyypillisiä myös lukuisat naishurskausjärjestöt, joissa naiset saivat käyttää valtaansa ja tulla myös kirkkopoliittisesti kuulluksi.

Uskonpuhdistus

Keskiaikainen neitsyyden ihanne ja kaksitasoinen munkkeihin ja maallikkoihin ihmiset jaotellut kristillisyyden ihanne hävisi uskonpuhdistuksen myötä. Aviosääty kohosi arvoonsa. Naisen asemassa perheenemännän rooli korostui. Lutherin naisihanne oli toimelias matriarkka, joka miehelleen kuuliaisena hoiti perheenemännän velvollisuudet ja halusi lapsia. Hyvin roolinsa omaksunutta naista kunnioitettiin. Lutherille nainen oli kuitenkin heikompi osapuoli, joka janosi miehensä hyväksyntää ja rakkautta. Luther arvosteli oman aikansa naisia juoruilusta, uteliaisuudesta, toisten asioihin sekaantumisesta, haluttomuudesta hankkia lapsia ja totella miestään. Hän korosti isänvaltaa ja piti miestä vaimon hallitsijana. Naisen elämää sääteli myös Mooseksen lakiin perustuva jo katoliselta ajalta peräisin oleva kirkottamiskäytäntö: lapsen synnyttyä naisen oli eristäydyttävä muusta perheestä tietyksi ajaksi. Eristäytyminen päättyi kirkossa papin lukemaan rukoukseen ja siunaukseen, jolloin naisesta tuli jälleen täysivaltainen seurakunnan jäsen. Kirkotuskaavat säilyivät kirkkokäsikirjassa aina 1900-luvulle asti. Vähitellen itsenäinen kirkotuskaava hävisi ja se korvattiin lapsen kasteen yhteydessä luettavalla rukouksella.

Uusi aika: vapautuva nainen

1800-luvun kehittyvät koulutusolot, nouseva raittiusliike, työväenliike ja naisasialiike tarjosivat naisille mahdollisuuden sosiaalisen asemansa kohottamiseen ja yhteiskunnallisen vaikutusvaltansa kasvattamiseen. Papisto suhtautui kielteisesti nousevan naisasialiikkeen vaatimuksiin. Heidän mielestä naiset olivat lähteneet taisteluun luomisjärjestystä vastaan. Oman vuosisatamme alussa naisten mahdollisuudet laajenivat lähetystyön alueelle. Naisia varten perustettiin naislähetyskoulu. Lähetystyöhön valmentautuminen merkitsi naisille julkista hyväksymistä julistajan tehtäviin.