Paavali kirjoittaa Tiitukselle: "Kun oikea aika oli tullut, hän ilmoitti sanansa siinä evankeliumissa, joka uskottiin minulle." Aika kuten tunnettua kypsyy ja kypsyttää, mutta mitä nämä Paavalin sanat oikein merkitsevät? Aika, josta Paavali puhuu oli alkanut kypsyä silloin, kun miljoonat juutalaiset siirtyivät Palestiinasta eri puolille Rooman valtakuntaa, pääasiassa suuriin kauppakaupunkeihin. He rakensivat synagogien verkostoja eri puolille valtakuntaa. Niistä Paavali aloitti, kun saapui uudelle paikkakunnalle.

KUN OIKEA AIKA OLI TULLUT

Kun Paavali lähti liikkeelle rajat valtakuntien välillä olivat hävinneet. Hallitseva käsite oli Pax Romana. Koko maailma oli yhtenäinen talous- ja kulttuurialue. Tavaroilla, aatteilla ja ihmisillä oli vapaus liikkua. Aikaisemmin ihmiset olivat olleet sidottuja perinteisempään elämänmuotoon. Pojat jatkoivat isiensä työtä. Mutta nyt uudet horisontit olivat auenneet. Avautuneiden markkinoiden myötä Efeson kultaseppä saattoi helposti siirtyä Aleksandriaan, Antiokiaan tai vaikkapa Korinttoon ja harjoittaa ammattiaan siellä. Ateenasta saattoi siirtyä Syyriaan mies, jonka veli hankki elatustaan Jerusalemissa. Tässä tilanteessa jumalat, joita aikaisemmin oli kunnioitettu ja palvottu paikallisesti menettivät merkityksensä. Uskonto oli ollut sidoksissa kansaan, paikkaan, sukuun ja klaaniin. Nyt kansainvälistyminen sekoitti pakan ja vanhat rakenteet murtuivat. Jokapäiväisen elämän huolet jouduttiin ratkaisemaan ilman perinteisten jumalien apua. Uudelle, Paavalin julistamalle evankeliumille oli markkinarako.

PAAVALI JA JUMALAN HULLUUS

Paavali joutui kesken vahvinta työkauttaan syvää kriisiin. Hän oli tuolloin Efesossa. Häntä vastaan hyökkäsivät juutalaiskristityt Galatiasta ja pakanakristityt Korintosta. Hyökkäykset kohdistuivat sekä hänen persoonaansa että työtänsä vastaan. Yleisesti odotettiin Jumalan Hengen aktivoitumista ennen aikojen loppua. Seurakunnat kokivat elävänsä tätä lopun aikaa ja siitä johtui ainakin osittain hurmoksellisuus. Kristuksen ylösnouseminen oli ollut varma merkki pian koittavasta Kristuksen takaisintulosta kuolleitten ylösnousemisesta ja maailman tuomiosta. Alkukristityt uskoivat vahvasti siihen, että ensimmäinen sukupolvi ei häviä, ennen kuin aika täyttyy. Joel oli tämän ennustanut:

"Minä vuodatan henkeni kaikkiin ihmisiin. Ja niin teidän poikanne ja tyttärenne profetoivat, nuorukaisenne näkevät näkyjä ja vanhuksenne ennusunia."
Joel 3:1-5

Kun hurmokset tavoittivat Korinton, siellä ilmeni kielilläpuhumista, profetointia, näkyjä ja mutta tietenkin myös eripuraisuutta. Korinton seurakunta ei ollut tyytyväinen Paavaliin. Siellä oli lahkoutumista tapahtumassa, oli Apolloksen kannattajia, Keefaan ja Kristuksenkin kannattajia, Paavalista tietenkin puhumattakaan. Paavali oli itse karismaatikko mutta painopiste oli aina sanallisessa julistuksessa. Paavali lähestyy Korinton seurakuntaa ristiriitaisessa tilanteessa ja ristiriitaisin tuntein. (1.Kor. 2:1-5) Hän lähestyy heikkona ja arkana ja julistaa ristiinnaulittua Kristusta, - häpeällistä sanomaa ja Jumalan hulluutta. Paavali lähettää kirjeen korinttolaisille, mutta se ei ratkaise ongelmaa, vaan kriisi syveni.

Suhteessa juutalaisiin Paavali oli esiintynyt hengen miehenä. Korinttolaisten suhteen se ei olisi onnistunut, sillä siellä oli korkealentoista menoa, hurmoksia ja yli-hengellisyyttä. Hänen hengellisyytensä olisi saattanut jäädä siellä varjoon. Hän ei voinut vedota entisiin saavutuksiinsa (Paavali tekee sen Kyynelkirjeessään). Sitä vastoin hän esittelee nyt että puhe rististä on hulluutta niiden mielestä, jotka joutuvat kadotukseen. Mutta meille se on Jumalan voima. Hullutuksen ja ristin näkökulmasta kaikki Korinton hengen miehet paljastuvat toisessa valossa. Paavalia oli epäilty, puhuuko Kristus hänen kauttaan lainkaan. Hän oli ollut Korinton supersaarnaajien pilkan kohteena. Nyt ristin valossa Paavalin heikkous tulee vahvuudeksi. Kun Paavali on heikko, hän on sitä samassa mielessä kuin Kristus. Hengenmiesten ja hurmahenkien teologia oli Taaborin vuoren teologiaa. Paavalin uskonnäkemys ei sopinut heidän malliinsa. Paavali julisti:

"Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta."
1.Kor 1:27

Siinä oli hänen aseensa. Ristiinnaulittu Kristus. On katsottava, minkälaiselle perustalle kukin rakentaa. Tuomiopäivä sitten sen paljastaa, onko perustus kullasta, hopeasta, heinistä, vai oljista.

PAAVO RUOTSALAINEN -
JUMALAN HULLU

Tähän liittyen puhumme myös Paavo Ruotsalaisesta, eräänlaisesta Jumalan hullusta. Ensisilmäyksellä nämä kaksi miestä Paavo ja Paavali tuntuvat olevan mahdollisimman kaukana toisistaan sekä maantieteellisesti että ajallisesti mutta myös kulttuurillisesti. Mutta heillä on muutakin yhteistä kuin vain nimi. Paavali eli Välimeren kulttuuriympäristössä 2000 vuotta sitten, Paavo Pohjois-Savon metsien kätköissä 200 vuotta sitten. Molempien persoonassa on jotakin, joka yhdistää: on ylpeyttä, nöyryyttä, vihaa, rakkautta, ylhäistä ja alhaista. Molemmat joutuivat taisteluissaan pilkan ja ivan kohteeksi. He olivat Kristuksen tähden houkkia ja heikkoja. Paavo tunsi Paavalin ja tulkitsi omaa aikaansa alkukirkon hurmosten kautta ja Paavalin koodiston avulla, joko tiedostetusti tai tiedostamattomasti. Paavon ympärillähän tapahtui juuri sitä samaa, mitä oli tapahtunut Paavalin ympärillä Korintossa. Paavo kulki pitkin kyliä ja seuratuvissa julistamassa juuri tätä samaa salattua Jumalan viisautta, joka on ilmoitettu vain yksinkertaisille, vaan ei viisaille ja filosofeille. Paavon sanoma oli talonpoikaiskielelle muutettua paavalilaista ristinteologiaa. Paavalin tapaan myös Paavo kirjoitti kirjeitä. Hän saneli ne kirjurille kuten Paavali. Osa kirjeistä oli kirjoitettu yksityishenkilöille, osa seurakunnille ja allekirjoituksena Paaval Ruotsalainen tai puumerkki talonpoikaistapaan. Jo varhaisessa vaiheessa hän oli poistanut kirkonkirjoista toisen nimensä Henrik. Ehkä hän teki sen voidakseen olla lähempänä esikuvaansa.

HERÄTYKSIÄ KORVEN KÄTKÖISSÄ

Paavo Ruotsalaisen elämä ja toiminta sattui erääseen historian vaiheeseen, jolloin maailmanlopun odotukset olivat myös poikkeuksellisen korkealla. Maamme oli monien yhteiskunnallisten mullistusten pyörteissä. Uudet tuulet olivat alkaneet puhaltaa jo 1700-luvun puolivälissä ja prosessi jatkui 1800-luvun puoleenväliin saakka, - siis Paavon kuolemaan saakka. Uuden ajan muovautuminen merkitsi spontaaneja herätyksiä ja toisaalta juuri herätykset muovasivat tulevaa.

Ihmiset puhuivat kielillä, vaipuivat transsiin, oli unissasaarnaajia, näkyjä ja profetioita. Monet odottivat maailmanloppua aivan samalla tavalla kuin Korintossa. Sielut olivat äärimmilleen virittyneitä. Kun kirkonkellot soivat tai hautaussaattue kulki ohi, ihmiset pyrskähtivät itkuun Työt pellolla jätettiin kesken, kun isäntämiehet, raavaat suomalaiset miehet juoksivat pappilaan ostamaan hengellistä kirjallisuutta. Luonnonilmiöt tai oudot äänet herättivät synnintuntoon. Helvetin tulien pelot ja kuvat taivaan ihanuuksista purkautuivat unissa ja näyissä. Monilla paikkakunnilla ilmeni lapsiherätyksiä. Jopa 5-6 -vuotiaat lapset esiintyivät parannus- ja katumussaarnaajina.

Paavo Ruotsalainen oli jokaisessa solussaan tämän murrosajan lapsi. Kylmäkiskoinen puhdasoppisuuden aika oli vaihtumassa pietismin ja romantiikan ajaksi. Uusi aika merkitsi mm. sitä, että ihmiset joutuivat lunastamaan olemassaolon oikeutuksen nyt yksilöllisesti. Aikaisemmin kirkko oli ymmärretty kuin kanaemoksi, joka siivillään suojeli poikasiaan. Oli tukeuduttu yhteisöön, sukuun ja säätyyn. Jokaisella oli ollut oma paikkansa yhteisössä. Kirkko oli opettanut, että siinä oli ikiaikainen Jumalan säätämys. Perheen isä oli hoitanut jumalasuhteen, yksilön vastuuta kuolemankaan edessä ei ollut. Ennen oli riittänyt ajatus: "niin kuin isät ennen". Nyt kuitenkin valistuksen hedelmänä ja pietismin myötä yksilön vastuu oli nousemassa uudella tavalla esiin. Muuttuvan ajan myötä myöskään lapset eivät välttämättä enää kasvaneet vanhempiensa kuviksi eivätkä seuranneet heidän jälkiään. Isä tahtoi Paavosta työlleen jatkajaa torppaan, äiti olisi halunnut panna poikansa oppiin ja toivoi hänelle koulutusta ja toisenlaista yhteiskunnallista asemaa.

Paavo eli ristiriitaisessa tilanteessa. Paavon isästä mainitaan, että hän ei ymmärtänyt, miksi joku tarvitsi uskonasioita enemmän kuin toinen. Kun Paavo tarvitsi niitä yli kohtuuden, oli se häpeä koko suvulle. Isä edusti tästä syystä Paavolle ristiriitaa, joka varmasti kertautui monikertaisena hänen Jumala-suhteessaan. Sovintoa ja sovitusta oli vaikea löytää, koska isän malliksi oli muodostunut tuomio ja hylkäämisen pelko. Nuori Paavo eli elämänsä ensimmäistä vaihetta lain alaisena.

Heikki Ylikangas on todennut, että savolainen talonpoika ei olisi kyennyt miettimään pelastusta ja kadotusta näkemättä ensin ympärillään yksilöllistä taloudellista nousua ja laskua, menestystarinoita ja romahduksia. Kaskiviljely oli tullut tiensä päähän. Vuosien 1810-1870 välisenä aikana Suomen väestö kasvoi yli kaksinkertaiseksi. Väestön kasvusta johtuen uusia kaskimaita ei enää ollut. Kasvu oli voimakkainta juuri Savossa, Pohjanmaalla, ja Oulun lääneissä ja suurinta tilattoman väestön keskuudessa. Tilallisten määrä pysyi lähes samana. Vanhat talot suorastaan pursusivat väkeä. Tilojen jakamista ei suoritettu, vanhin poika sai kaiken, muut joutuivat torppareiksi tai syrjään. Valtio suosi suuria veroyksikköjä. Metsät oli käytetty ja vanhoille kaskimaille jouduttiin palaamaan liian pian. Sadot jäivät tästä syystä pieniksi. Ihmiset elivät nälkärajoilla ja syystäkin leipään jouduttiin sekoittamaan pettua, jouduttiin "hakemaan lainaa oravalta", kuten Paavo sanoi.

Paavon lapsuuden koti ei ollut millään erityisellä tavalla uskonnollinen. Paavosta kehittyi kuitenkin jo hyvin varhaisessa vaiheessa jotain muuta kuin, mitä isä Vilppu olisi toivonut. Kuusivuotiaana Paavo sai sedältään Raamatun. Tiettävästi jo kymmenvuotiaana hän oli lukenut sen kannesta kanteen, elämänsä aikana kolmeen kertaan. Hän luki Raamattua kannon nokassa ja uunin päällä ja samaistui lukemaansa. Raamatun kuvat syöpyivät hänen sielunsa syvyyksiin. Sanotaan, että jo hyvin varhaisessa vaiheessa Paavo oli varma siitä, että hän oli rikkonut kasteen liiton. Hän luki Raamattuaan tuomion pelossa ja lain alaisena.

Paavon varhaislapsuus oli ollut melko turvattua. Hänen ympärillään oli perinteinen suurperhe. Mutta isovanhempien kuoltua tila jaettiin. Paavon setä sai tilan ja Vilppu perheineen joutui muuttamaan muualle torppariksi. Elämä muodostui kovaksi. Edessä oli puute, köyhyys ja petäjävapriikki.

Paavon nuoruutta sävytti tuo kysymys kasteen liiton rikkomisesta, -kuoleman, tuomion ja helvetin pelko. Hän joutui käymään kovaa henkilökohtaista kamppailuaan etsiessään armollista Jumalaa. Näine kamppailuineen hän oli aikansa lapsi. Isä Vilppu ei siinä voinut auttaa. Paavon kysymys oli juuri tuo; Miten minun käy, jos nyt kuolen tai tulee maailmanloppu. Hän koki vain tuomiota. Hän näki kaikkialla ympärillään herätyksiä ja hurmosta ja oli kuullut kuinka laajalti ne vaikuttivat. Hän löysi tiensä herätysten pariin. Kokoukset olivat korkealentoisia ja täynnä hurmaa mutta antoivat Paavolle vain hetken rauhan. Syyllisyys raastoi hänen mieltään. Herätyskokouksissa vaadittiin parannusta ja tehtiin ero heränneiden ja suruttomien välille. Rajan tuli olla selvä.

Paavo yritti päästä rajan toiselle puolelle. Hän pyrki parantamaan itseään, tekemään hyviä päätöksiä ja olemaan parempi Paavo. Mitä enemmän hän yritti, sitä tarkemmaksi omatunto tuli ja kasvoi. Hän oli noidankehässä. Hän alkoi olla hulluuden rajoilla. Ihmiset pilkkasivat häntä. Isä yritti panna poikansa peltotöihin, mutta Paavo karkasi lukemaan Raamattua tai lähti Lustigin seuroihin. Viimeisenä keinona isän täytyi piilottaa Paavon vaatteet, ettei tämä olisi päässyt juoksuilleen. Tarina kertoo, miten Paavo on levottomana istumassa sängynlaidalla koputellen kenkiensä kärkiä yhteen. Isä sanoo: "Joko susi taas lähtee juoksemaan, kun hioo kynsiään." Kun Paavo tällaisessa sieluntilassa sitten kohtasi seppä Högmanin, oli se hänelle varmasti yhtä voimaksa kokemus kuin Paavalin kokemus Damaskoksen tiellä. Kristus kirkastui hänelle ja paavalilainen ristin teologia koko rikkaudessaan. Helvetin tulet väistyivät hänen mielestään ja tilalle pulppusi uutta.

Uuden Paavon merkitys voidaankin ymmärtää vastareaktiona massaherätyksille: Paavo kulki hoitamassa niitä sieluja, jotka olivat vaurioituneet korkealentoisen uskonnollisuuden ja siihen liittyvien korkeiden moraalivaatimusten paineissa. Hän saarnasi Jumalan ristin hulluutta ja salattua Jumalaa.

Aika oli levotonta kaikkialla Euroopassa ja maailmassa. Wienin kongressissa 1815 Venäjä, Itävalta ja Preussi olivat sopineet yhteisistä periaatteista, joilla pyrittiin vakauttamaan oloja. Aika Venäjällä oli myös kiihkeää. Pietarissa Gossner joutui tulilinjalle. Hänet karkotettiin maasta. Gossner oli vaikuttanut syvästi mm. Malmbergiin, jonka ympärille Pohjanmaan herätykset kietoutuivat. Venäjällä herätysten liepeille syntyi anarkistisia liikkeitä, jotka suuntasivat peitsensä ja kritiikkinsä valtiota ja kirkkoa vastaan. Kirkkoa ei niiden mukaan hallinnut Kristus vaan Antikristus. Oikeauskoinen kirkko oli liittoutunut väärien voimien kanssa. Lahkoista kasvoi venäläinen anarkismi, joka loi ympärilleen poliittista levottomuutta ja johti lopulta arvaamattomiin seurauksiin.

Herätysten leviäminen Suomessa aiheutti sen, että sekä maalliset että kirkolliset viranomaiset alkoivat yhä enenevässä määrin kiinnittää huomiota niihin. Herätyksille pyrittiin rakentamaan patoja. Konventikkeliplakaati kielsi yksityisen hartaudenharjoituksen ja siihen virkavalta nyt vetosi. Seurojen pito kiellettiin. Heränneitä syytettiin luvattomista kokoontumisista ja yhteiskuntarauhan rikkomisesta. Seuroja jouduttiin uudessa tilanteessa pitämään salassa ja niitä järjestettiin häiden, hautajaisten ja markkinoiden yhteydessä. Heränneet vaelsivat nyt kuitenkin sinne, missä kauppiaat kohtasivat. Markkinoilta vaikutteet levisivät ympäri maakuntia. Mikkelin, Kuopion ja Kajaanin markkinat olivat suuria tapahtumia. Kansaa saattoi olla koolla jopa 15 000 henkeä. Ne olivat vuoden merkkitapauksia. Paavo oli yksi markkinoiden vakiovieraista. Hän lähti markkinoille hoitamaan ystäviään, kuten hän itse sanoi. Paavolla oli työhön vihkiytyneitä ystäviä, Timoteuksia ja Tiituksia joka pitäjässä ja tärkeimmissä herätyksen keskuksissa syrjäkyliä myöten. Siinä oli liikkeen organisaatio. Näihin miehiin hän piti yhteyttä henkilökohtaisin kontaktein ja kirjein. Liike verkostoitui.

PAAVON MERKITYS

Paavon merkitystä Suomen tulevalle yhteiskunnalliselle kehitykselle ei voi aliarvioida. Myös Suomessa varauduttiin kumouksien ja levottomuuksien varalle. Sensuuriasetus tuli voimaan. Ruotsista tulevat vaikutteet otettiin suurennuslasin alle. Ruotsin rajaa ja liikennettä sinne vartioitiin tarkasti. Kaikki mahdolliset levottomuudet oli päätetty kukistaa ankarasti ja asevoimin. Suomen merkittävimpiä mielipidejohtajia mm. Snellmannia sekä pientä Kuopiota epäiltiin vallankumouksellisuuden pesäpaikaksi. Huhtikuussa kenraalikuvernööri antoi määräyksen arkkipiispalle suomalaisten valvomisesta. Me voimme asettaa kysymyksen; Mitä olisi tapahtunut ilman Paavo Ruotsalaista, ilman hänen tasaannuttavaa työtään? Ilman hänen kaltaistaan johtajaa hurmokset olisivat saattaneet synnyttää myös Suomessa erilaisia radikaaleja lahkoja, jos kansan johtajiksi olisi noussut toisenlainen mies tai miehiä, niin intensitiivistä tuo aika oli. Mikä silloin olisi ollut Venäjän reaktio, sitä voimme vain arvailla. Suomen historiaa saatettaisiin nyt kirjoittaa aivan toisista lähtökohdista käsin. Paavo oli sovittelija, hän tainnutti yltiöpäiset hurmahenget. Toisinkin olisi voinut käydä. Herätykset tasaantuivat ja jäivät kirkon sisälle. Kaikkialla ei suinkaan käynyt näin.

Paavon elämä oli yksi sisälähetysmatkaa. Kilometrejä kertyi vähintäänkin 30 000, jotkut sanovat 40 000. Hän kulki jalkaisin, kontti selässä ja pettuleipää eväänä. Hän kulki suksin, hevoskyydillä, soutaen järvien poikki, pitkospuita pitkin soiden yli etelään, pohjoisen itään ja länteen. Paavo sanoi: Minulla on suuri halu ja kiivaus reissuta. Hän oli todellinen "clericus vagus", kiertävä saarnamies aivan Paavalin tapaan. Molemmilla miehillä elämä jakautui kahteen toisistaan selvästi erottuvaan osaan. Paavalilla oli Damaskoksen tie ja Paavolla pajakokemus. Tehtäväksianto oli sama. Menneisyys takana ja uuteen istutettuna nämä molemmat Paavalit tunsivat elävänsä ylivertaista elämää, ajattelivatpa he tätä elämää ja sen kärsimyksiä tai tulevaa. Molemmissa tapauksissa he tiesivät omistavansa täyden oikeuden Kristukseen.

Kärsimykset eivät olleet vain sokean kohtalon heittämiä varjoja, vaan kärsimys johtui suoranaisesti ja suurelta osalta siitä rististä, joka heille oli annettu. Myös Paavo tunsi tämän. Seppä oli häntä neuvonut, että mikäli tämä pysyisi tiellä, hän tulisi saamaan paljon pilkkaa ja vaivaa osakseen. Jokainen Paavalin kirjeitä lukeva voi sielunsa silmillä nähdä lähettäjän, joka on milloin lempeästi hymyilevä, milloin täynnä tulta ja pyhää vihaa. Tätä kuvaa on todennäköisesti vastannut todellisuudessa vaatimattoman näköinen mies, todellinen Paulus (vähäinen). Hänen ulkoinen olemuksensa todennäköisesti antoi aiheen arvosteluille. Paavali sai kritiikkiä ulkoisesta esiintymisestään. Hän itse kirjoittaa näin ja viittaa arvostelijoittensa sanoihin heidän puhuessaan Paavalista:

"Hänen kirjeensä kyllä ovat ankaria, mutta hänen oma esiintymisensä on avutonta ja puheensa mitätöntä."
2.Kor. 10:10

Ehkä vastustajien sanoissa oli jotakin paikkansapitävää. Katakombimaalaukset Paavalista ovat yhdenmukaisia siinä, että Paavali kuvataan niissä pienikokoiseksi, mitättömän näköiseksi mieheksi. Hän on selvästi juutalainen, nenä kyömy, iho tumma ja kasvot pyöreät, lievästi parrakas, ja --kierosilmäinen. Oikea silmä katsoo sisäänpäin, kuten Paavollakin.

Ossi Kuoppala, pastori
lähetyssihteeri
Herättäjä-Yhdistys

Nettisivun teko Timo Muola.

PAAVALI JA PAAVO RUOTSALAINEN -KYSYMYKSET Millaista oli elämä Savossa Paavo Ruotsalaisen aikana? Millainen Paavo Ruotsalainen oli luonteeltaan? Millainen oli Paavo Ruotsalaisen elämä? Millainen oli Paavo Ruotsalaisen vaikutus? Miksi voidaan sanoa, että Paavo Ruotsalainen oli "Jumalan hullu"?

TAKAISIN USKONTO SUOMESSA -SIVULLE

TAKAISIN PÄÄSIVULLE