"Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: "Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?"

He vastasivat: "Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista."

"Entä te?" kysyi Jeesus. "Kuka minä teidän mielestänne olen?" Simon Pietari vastasi: "Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika."

Jeesus sanoi hänelle: "Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu." Sitten hän kielsi opetuslapsiaan kertomasta kenellekään, että hän oli Messias."

Ylhäällä oleva kuva esittää paavin vaakunaa. Kuvan keskiosassa on paavin hiippa ja ristikkäin olevat avaimet kuvaavat paavin valtaa (avainten valtaa, jonka Pietari sai Jeesukselta).

Keskiajalle tulo teki kirkosta yhteiskuntaa säätelevän instituution, mikä johti paavin aseman nousuun kirkon johdossa. Paavin vallan suurimpana lujittajana lännen kirkossa toimi Gregorius Suuri vuosina 590-604. Hän pyrki erottamaan Rooman Bysantin vaikutusvallan alaisuudesta. Gregorius Suuri oli ensimmäinen, joka esiintyi kirkon ylimpänä auktoriteettinä ja vastusti jopa keisaria.

Paavin nouseminen kristikunnan johtajaksi merkitsi tämän arvovallan suurta nousua. Paavi Leo III osoitti kuningas Kaarle Suuren kruunauksella, että hänen kädessään oli antaa maallinen valta kenelle halusi.

900-luvulla nousi katolisen kirkon sisältä uudistusliike ns. Clunyn liike, jonka tarkoituksena oli paavin vallan vahvistaminen ja ruhtinaiden vallan heikentäminen kirkon sisäisissä asioissa. Monet ruhtinaat ostivat ja omivat nimittäin piispuuksia itselleen. Piispan arvoon liittyi maaomaisuuksia ja verotuloja, joita monet halusivat. Liike syntyi keskiranskalaisessa Clunyn luostarissa.

Gregorius VII, joka toimi paavina vuosina 1073-1085, otti tavoitteekseen Clunyn liikkeen ohjelman  toteutumisen eli kirkon itsenäisyyden. Gregorius julisti Saksan keisarin Henrik IV:n pannaan eli kirkonkiroukseen, kun Henrik oli eri mieltä. Näin paavi asettui hallitsijan yläpuolelle. Ajan käsityksen mukaan paavi oli aurinko ja hallitisija kuu, joka sai valonsa auringolta.

Innocentius III, joka toimi paavina 1198-1216, julistautui Kristuksen maanpäälliseksi sijaiseksi. Paavi oli silloin Jumalan alapuolella, mutta ihmisen yläpuolella. 

Paavin hallintovirasto, kuuria, valvoi kirkkoa, tuomioistuimia ja finanssiasioita. Kirkon omaisuus kasvoi, sillä tulonlähteitä oli monia:

• kymmenykset eri maista
• maksut, joita paavinistuimelle velvolliset läänitysvelvolliset maat suorittivat
• luostareiden maksut paavin suojelusta
• nimitysmaksut
• omaisuus, jonka paavi peri kirkollisten arvohenkilöiden kuoltua
• aneet ja muut rahalliset suoritukset.

Näin ollen paavin johtama instituutio oli yksin myös useita maita ja niiden hallitsijoita rikkaampi. Raha toi paaville mukanaan valtaa myös maan päällä. 1200-luvun puolivälissä maallinen ja henkinen puoli kamppailivat tiukasti vallasta. Uudet hallitsijat eivät enää suostuneet olevaan paavin käskyvallan alla. Kirkkoa ruvettiin arvostelemaan maallistumisen ja vaurauden takia, kirkon alamäki alkoi. Paavin vallan huippukausi jäi historiallisesti lyhyeksi.

TAKAISIN KIRKKOHISTORIA -SIVULLE

TAKAISIN PÄÄSIVULLE