(c) Timo Muola


Paavali -testi


Vastaa seuraaviin kysymyksiin.
Valitse  hiiren nuolella napsauttamalla oikeina pitämiesi väitteiden alussa olevaa ruutua.
Lopuksi napsauta alhaalla olevaa harmaata "Tarkista vastaukset" -painiketta.
Jos et saa kaikkia yhdeksää vastausta oikein, yritä uudestaan, kunnes onnistut.
Oikeita vastauksia voi olla kysymystä kohti nollasta kolmeen!



1. Paavalia on sanottu "kristinuskon toiseksi perustajaksi", koska

Paavali vei kristinuskon retkillään Afrikkaan.
Paavali järjesti kristinuskon opin kokonaisuudeksi.
Paavali kirjoitti kirjeitä Rooman keisarille.

2. Paavali

oli alkuperäiseltä nimeltään Saul ja oli kotoisin Tarsosta (nykyisen Turkin alueelta).
kirjoitti kirjeitä sekä perustamilleen seurakunnille että yksityisille ihmisille.
kääntyi kristityksi kohdatessaan Kristuksen näyssä Damaskon tiellä.

3. Paavali korosti

Vanhan testamentin lain tiukkaa noudattamista.
sitä, että Kristus on ristinkuolemallaan pelastanut ihmiset. Ihmisen tarvitsee vain uskoa, eikä noudattaa orjallisesti Vanhan testamentin lakia.
sitä, että ennen tuloaan kristityksi ihmisen on tultava juutalaiseksi ja ympärileikattava itsensä.



TAKAISIN KIRKKOHISTORIA-SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE