Radikaalit liikkeet -
hurmahenget ja kastajat

 

Kun Luther oli Wartburgin linnassa kääntämässä Uutta testamenttia saksaksi, nousi esille radikaaleja ajatuksia uskonpuhdistuksen kannattajiensa keskuudessa. Radikaalien johtaja oli entinen katolinen pappi Thomas Munzer Zwickausta. Jyrkkiä muutoksia kannattavat olivat sitä mieltä, että Luther oli pysähtynyt puolitiehen. Hän ei ollut vienyt uudistuksia loppuun asti.

Kun Luther vetosi Raamattuun, radikaalit vetosivat omiin ilmestyksiinsä, »sisäiseen valoon» (tästä syystä heitä haukuttiin "hurmahengiksi"). He hylkäsivät lapsikasteen ja ottivat tilalle uskovien kasteen. Luther sen sijaan piti kastetta Jumalan lahjana, joka voi tulla pienen lapsenkin osaksi. Sakramenteilla (esim. ehtoollinen) oli radikaaleille vain vähäinen tai ei juuri mitään merkitystä. Kun Luther korosti uskosta vanhurskauttamista (pelastumista), he julistivat sielun mystistä yhtymistä Jumalaan. Tosi kirkkona he pitivät vain omaa tosiuskovaisten yhteisöään (ns. konventikkelikirkko).

Radikaalit olivat sitä mieltä, että koko yhteiskunta oli muutettava enemmän tai vähemmän yhteisomistukseen perustuvaksi. Heistä tuli yhteiskunnallis-vallankumouksellinen suunta ja he liittyivät talonpoikien kapinaliikkeeseen. Kapinan alettua Luther koetti aluksi saada aikaan sovintoa, mutta kun talonpojat ryhtyivät väkivaltaisuuksiin, hän kehotti esivaltaa empimättä käyttämään miekkaa järjestyksen palauttamiseksi.

Luther katsoi, että kristityn vapaus ei ole sama kuin vallankumousohjelma. Lutherin mukaan evankeliumin tuli taivuttaa yksityisiä ihmissydämiä rakkauden tekoihin, mutta valtion hallitsemiseen tarvittiin esivallan käyttämää pakkovaltaa. Tämä ns. kahden hallitustavan oppi torjui kirkon vallanhaluisen sekaantumisen politiikkaan, mutta riisti siltä mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnallisten epäkohtien poistamiseen muuten kuin välillisesti, vallanpitäjien omaantuntoon vetoamalla. Uskollisuus esivaltaa kohtaan tuli luterilaisuudelle luonteenomaiseksi.

Kun suuri talonpoikaiskapina kukistettiin vuonna 1525, se merkitsi kovaa iskua koko radikaalille suuntaukselle. Munzer itse otettiin vangiksi ja teloitettiin, ja monien oli paettava kotiseudultaan ja elettävä jatkuvasti harhailevaa, puoliksi maanalaista elämää. Mutta juuri tästä syystä syntyi ympäri Saksaa pieniä hiljaisia hurskaiden ihmisten piirejä - ihmisten, joihin olivat vaikuttaneet Munzerin ajatukset. Syntyi hurmahenkisesti värittynyt konventikkelikirkko, joka vastusti sekä valtiota että virallista kirkkoa.

1530-luvulla vallankumouksellinen henki leimahti jälleen. Eräs leipuri Haarlemista Hollannista julisti, että tulee pystyttää miekalla Jumalan valtakunta. Tämän kristillis-yhteiskunnallisen vallankumouksen julistajia levisi Alankomaihin ja läntiseen Saksaan. Myöhemmin he kokoontuivat Munsterin kaupunkiin ja perustivat yhteisomistukseen perustuvan yhteisön. Siitä ei kuitenkaan tullut pitkäikäistä. Katoliset ja luterilaiset ruhtinaat yhdessä kukistivat kapinan ja sen kaikki johtajat teloitettiin (vuonna 1535).

Suurempi merkitys kuin Munsterin vallankumouksella oli kuitenkin sillä, että Etelä-Saksassa ja Sveitsissä oli muodostunut 1520-luvulla kastajakirkko. Tästä tuli tyypillinen konventikkelikirkko, koska jokainen kansan- tai valtiokirkon muoto torjuttiin. Yhteisön historiasta tuli kertomus jatkuvista vainoista ja kärsimyksistä, jotka kestettiin ihailtavan kärsivällisesti, eikä kastajien kirkko kuollut koskaan kokonaan. Myöhemmin löydettiin turvapaikka Hollannista, josta kokonaisuutena ottaen tuli 1600-luvulla uskonnonvapauden luvattu maa. Myös Amerikkaan joutuivat monet ryhmät pakenemaan (esim. mennoniitat ja amiitit eli amish-yhteisö).

Se joukko, josta on tapana käyttää yhteistä nimitystä hurmahenget ja kastajat, on hyvin kirjava, joten sitä on vaikea yhteisesti luonnehtia. Oli pieniä, melko piilossa olevista piirejä ja muutamista yksittäisistä ihmisistä, jotka kulkivat omaa tietään, kaukana valtiosta ja virallisesta kirkosta. Historiallisesti on kuitenkin merkityksellistä, että luterilaisen uskonpuhdistuksen rinnalle syntyi aivan vapaita uskonnollisia yhteisöjä, joissa oli voimakas individualistinen korostus. Nykyiset vapaat suunnat (esim. baptistit, adventistit ja helluntailiike) ovat näiden radikaalien kastajaliikkeiden perillisiä. Radikaaleissa liikkeissä usko käsitettiin puhtaasti henkilökohtaiseksi, sisäiseksi suhteeksi, joka ei lainkaan kuulunut maalliselle esivallalle ja joissa sen tähden ruvettiin aikaisin vaatimaan suvaitsevuutta.

Hurmahenkisistä piireistä tuli radikaalien yhteiskunnallisten vaatimuksien koti ja niissä toivottiin usein haaveellisella ja todellisuudelle vieraalla tavalla, että vuorisaarnasta tehtäisiin yhteiskuntaelämän perusta. Radikaaleissa liikkeissä henkilökohtaisen, mystisesti värittyneen hartauden ja sosiaalisen radikalismin kanssa versoi koko kirkon oppiin kohdistuva voimakas rationaalinen kritiikki.

 

Teksti: Timo Muola
Lähde: Hal Koch "Apostoleista atomiaikaan"
Nettisivun teko: Timo Muola

TAKAISIN KIRKKOHISTORIA -SIVULLE

TAKAISIN PÄÄSIVULLE