Radikaalit liikkeet -
hurmahenget ja kastajat
Kun Luther oli Wartburgin linnassa kääntämässä
Uutta testamenttia saksaksi, nousi esille radikaaleja ajatuksia
uskonpuhdistuksen kannattajiensa keskuudessa.
Radikaalien johtaja oli entinen katolinen pappi Thomas Munzer Zwickausta.
Jyrkkiä muutoksia kannattavat olivat sitä mieltä, että Luther oli pysähtynyt
puolitiehen. Hän ei ollut vienyt uudistuksia loppuun asti.
Kun Luther vetosi Raamattuun, radikaalit vetosivat omiin ilmestyksiinsä,
»sisäiseen valoon» (tästä syystä heitä haukuttiin
"hurmahengiksi").
He hylkäsivät lapsikasteen ja ottivat tilalle uskovien kasteen.
Luther sen sijaan piti kastetta Jumalan lahjana, joka voi tulla pienen
lapsenkin osaksi. Sakramenteilla (esim. ehtoollinen) oli radikaaleille
vain vähäinen tai ei juuri mitään merkitystä. Kun Luther korosti uskosta
vanhurskauttamista (pelastumista), he julistivat sielun mystistä
yhtymistä Jumalaan. Tosi kirkkona he pitivät vain omaa tosiuskovaisten
yhteisöään (ns. konventikkelikirkko).
Radikaalit olivat sitä mieltä, että koko yhteiskunta oli muutettava
enemmän tai vähemmän yhteisomistukseen perustuvaksi.
Heistä tuli yhteiskunnallis-vallankumouksellinen suunta ja he liittyivät
talonpoikien kapinaliikkeeseen. Kapinan alettua Luther koetti aluksi
saada aikaan sovintoa, mutta kun talonpojat ryhtyivät väkivaltaisuuksiin,
hän kehotti esivaltaa empimättä käyttämään miekkaa järjestyksen palauttamiseksi.
Luther katsoi, että kristityn vapaus ei ole sama kuin vallankumousohjelma.
Lutherin mukaan evankeliumin tuli taivuttaa yksityisiä ihmissydämiä rakkauden
tekoihin, mutta valtion hallitsemiseen tarvittiin esivallan käyttämää pakkovaltaa.
Tämä ns. kahden hallitustavan oppi torjui kirkon vallanhaluisen sekaantumisen
politiikkaan, mutta riisti siltä mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnallisten
epäkohtien poistamiseen muuten kuin välillisesti, vallanpitäjien omaantuntoon
vetoamalla. Uskollisuus esivaltaa kohtaan tuli luterilaisuudelle luonteenomaiseksi.
Kun suuri talonpoikaiskapina kukistettiin vuonna 1525, se merkitsi kovaa
iskua koko radikaalille suuntaukselle. Munzer itse otettiin vangiksi ja teloitettiin,
ja monien oli paettava kotiseudultaan ja elettävä jatkuvasti harhailevaa,
puoliksi maanalaista elämää. Mutta juuri tästä syystä syntyi ympäri Saksaa
pieniä hiljaisia hurskaiden ihmisten piirejä - ihmisten, joihin olivat
vaikuttaneet Munzerin ajatukset. Syntyi hurmahenkisesti värittynyt
konventikkelikirkko, joka vastusti sekä valtiota että virallista kirkkoa.
1530-luvulla vallankumouksellinen henki leimahti jälleen. Eräs leipuri
Haarlemista Hollannista julisti, että tulee pystyttää miekalla Jumalan valtakunta.
Tämän kristillis-yhteiskunnallisen vallankumouksen julistajia levisi Alankomaihin
ja läntiseen Saksaan. Myöhemmin he kokoontuivat Munsterin kaupunkiin ja perustivat
yhteisomistukseen perustuvan yhteisön. Siitä ei kuitenkaan tullut pitkäikäistä.
Katoliset ja luterilaiset ruhtinaat yhdessä kukistivat kapinan ja sen kaikki
johtajat teloitettiin (vuonna 1535).
Suurempi merkitys kuin Munsterin vallankumouksella oli kuitenkin sillä,
että Etelä-Saksassa ja Sveitsissä oli muodostunut 1520-luvulla kastajakirkko.
Tästä tuli tyypillinen konventikkelikirkko, koska jokainen kansan- tai
valtiokirkon muoto torjuttiin. Yhteisön historiasta tuli kertomus jatkuvista
vainoista ja kärsimyksistä, jotka kestettiin ihailtavan kärsivällisesti,
eikä kastajien kirkko kuollut koskaan kokonaan. Myöhemmin löydettiin
turvapaikka Hollannista, josta kokonaisuutena ottaen tuli 1600-luvulla
uskonnonvapauden luvattu maa. Myös Amerikkaan joutuivat monet ryhmät
pakenemaan (esim. mennoniitat ja amiitit eli amish-yhteisö).
Se joukko, josta on tapana käyttää yhteistä nimitystä hurmahenget ja
kastajat, on hyvin kirjava, joten sitä on vaikea yhteisesti luonnehtia.
Oli pieniä, melko piilossa olevista piirejä ja muutamista yksittäisistä
ihmisistä, jotka kulkivat omaa tietään, kaukana valtiosta ja virallisesta
kirkosta. Historiallisesti on kuitenkin merkityksellistä, että luterilaisen
uskonpuhdistuksen rinnalle syntyi aivan vapaita uskonnollisia yhteisöjä,
joissa oli voimakas individualistinen korostus.
Nykyiset vapaat suunnat (esim. baptistit, adventistit ja
helluntailiike)
ovat näiden radikaalien kastajaliikkeiden perillisiä.
Radikaaleissa liikkeissä
usko käsitettiin puhtaasti henkilökohtaiseksi, sisäiseksi suhteeksi,
joka ei lainkaan kuulunut maalliselle esivallalle ja joissa sen tähden
ruvettiin aikaisin vaatimaan suvaitsevuutta.
Hurmahenkisistä piireistä tuli radikaalien yhteiskunnallisten
vaatimuksien koti ja niissä toivottiin usein haaveellisella ja
todellisuudelle vieraalla tavalla, että vuorisaarnasta tehtäisiin
yhteiskuntaelämän perusta. Radikaaleissa liikkeissä henkilökohtaisen,
mystisesti värittyneen hartauden ja sosiaalisen radikalismin kanssa
versoi koko kirkon oppiin kohdistuva voimakas rationaalinen kritiikki.
Teksti: Timo Muola
Lähde: Hal Koch "Apostoleista atomiaikaan"
Nettisivun teko: Timo Muola
TAKAISIN KIRKKOHISTORIA -SIVULLE
TAKAISIN PÄÄSIVULLE
|