risti3

 

Sveitsin uskonpuhdistus ja reformoidun kirkon synty

 

risti3

Väittely Zürichissa - Ulrich Zwingli

Vuonna 1523 Zürichin raatihuoneen saliin oli kokoontunut 600 henkeä, lähinnä kaupungin ja sen seudun pappeja. Tarkoituksena oli ottaa selvää, oliko Zürichin pääkirkon saarnaaja Ulrich Zwinglin antama julistus harhaoppista. Raadin kutsukirjeen mukaan Raamattu tulisi olemaan oikeuden ylin tuomari. Väittely päättyi Zwinglin täydelliseen voittoon, joten hänen oppinsa todettiin Raamatun mukaiseksi.

Zwingli oli kulkenut tiensä Erasmus Rotterdamilaisen, kuuluisan humanistin, oppilaasta Martti Lutherin kannattajaksi ja löytänyt Paavalin kirjeistä evankeliumin.

Ulrich Zwingli

Ulrich Zwingli


Reformoitu kirkko syntyy

Parissa vuodessa Zwingli vei raadin tuella reformaation voittoon. Hän oli Lutheria radikaalimpi. Sen johdosta kirkoista päätettiin poistaa kuvat ja urutkin vaikenivat. Zwingli kannatti vain saarnoja, joten hän puhdisti täysin jumalanpalveluksen. Jumalanpalvelus rajoittui nyt Raamatun lukuun ja saarnaan. Ehtoollistakin vietettiin vain neljästi vuodessa. Sveitsiläisen uskonpuhdistusliikkeen perustalle muodostui protestantismin toinen haara, reformoitu kirkko.


risti.gif


Reformoitu protestanttisuus sai alkunsa saksankielisessä Sveitsissä. Liikkeen johtoon noussut kohuttu pappi, Ulrich Zwingli, ei kuitenkaan saanut aikaan suurta järjestäytynyttä kirkkoa. Todellisuudessa reformoidun kristillisyyden organisoi ranskankielisessä Sveitsissä Jean Calvin.

 

Jean Calvin

Zwingli kuoli v. 1531, mutta Zürichin mallin mukainen reformaatio oli ehtinyt jo useisiin Sveitsin kaupunkeihin. Tärkeimmäksi nousi ranskankielinen Geneve, josta tuli Lutherin kuoleman jälkeen uskonpuhdistuksen keskus ja voimanlähde, "protestanttinen Rooma".

Jean Calvin

Jean Calvin

Ranskalaisen tuomarin poika Jean Calvin (1509-1564) oli Lutherin merkittävin oppilas.Hän oli toisen sukupolven uskonpuhdistaja, jonka ei tarvinnut Lutherin eikä Zwinglin tavoin murtaa vanhaa. Sitä innokkaamin hän keskittyi rakennustyöhön. Hän tutustui opiskeluaikanaan Pariisissa humanismiin sekä Lutherin teoksiin.

 

Noin  vuonna 1530 hän koki kääntymyksen. Hän vakuuttui siitä, että hän on Kaikkivaltiaan valittu ase julistamaan hänen totuuttaan. Calvin ei näyttänyt koskaan enää tämän jälkeen epäilleen Jumalan armoa, ja pyrki kirkkaan järkensä ja raudanlujan tahtonsa voimalla toteuttamaan kutsumustaan. Hän organisoi protestanttisen kirkon tiukaksi, Jumalaa pelkääväksi liitoksi Genevessä, jonka johtaja hän oli noin 30 vuotta.

Kirkko Genevessä

Kirkko Genevessä

Lutherin kannattajien vainojen aikana Calvin pakeni Sveitsiin. Siellä hän julkaisi pääteoksensa: "Kristinuskon opetus". Kirjassaan Calvin väitti, että elämän korkein tarkoitus on Jumalan tunteminen. Hän korostaa Jumalan kaikkivaltiutta niin voimakkaasti, että päätyy johdonmukaisesti oppiin predestinaatiosta: Jumala on ennalta määrännyt toiset autuuteen ja toiset kadotukseen. 

Paetessaan Sveitsiin hän pysähtyi Geneveen, jossa uskonpuhdistus oli päässyt voitolle hieman aiemmin. Sikäläinen uskonpuhdistusliikkeen johtaja oli epävarma itsestään, joten hän pyysi Calvinia avuksi Geneveen. Calvin suostui  ja heti ensi töikseen hän alkoi laatia kirkkojärjestystä, "sillä kirkko ei voi pysyä pystyssä ilman lujaa, Raamatun mukaista hallintoa".

Calvinin kirkkojärjestys määrää, että seurakunnnassa pitää olla vain neljä virkaa. Nämä ovat pastorin, opettajan, diakonin ja vanhimman virat. Diakonit hoitavat sairaita. Vanhimmat eli presbyteerit olivat raadin valitsemia maallikoita, jotka valvovat kuria. Vanhimpien virasta tuli ajan myötä kalvanistisen kirkon kulmakivi, sillä he saattoivat lopulta ohjata, määrätä ja säännöstellä koko yhteisön elämää.

Opetuksen, saarnan ja kirkkokurin avulla Calvin sai tahtonsa läpi. Kevytmielinen Geneve muuttui säädyllisten kirkossakävijöiden kaupungiksi. Genevessä alettiin laatia yksityiskohtaisia määräyksiä pitämään kaupunkilaiset kaidalla polulla. Calvin oli jyrkkä, mutta on selvää, että hän piti omia näkemyksiään Jumalan tahtona.

 

KYSYMYKSET

  1. Kenen kannattaja Ulrich Zwinglistä tuli?
  2. Mitä eroja  on Ulrich Zwinglistä ja Lutherilla?
  3. Kuka organisoi reformoidun kristillisyyden?
  4. Mihin Jean Calvin tutustui opiskeluaikanaan?
  5. Mitä Sveitsin uskonpuhdistus riisui kirkoista?
  6. Missä reformoitu protestanttisuus alunperin syntyi?
  7. Kuinka kauan Calvin oli protestanttisen kirkon johdossa?
  8. Miten Geneveä hallittiin?
  9. Millaiseksi Geneve lopulta muuttui?

 

 

TAKAISIN KIRKKOHISTORIA -SIVULLE

TAKAISIN PÄÄSIVULLE

 

© NS, TJM, TM