Eläintensuojelu ja etiikka

 

Ihmisen ja luonnon suhde on ongelmallinen. Ihminen kuuluu luonnon kokonaisuuteen, mutta hän kuvittelee itsensä luonnon herraksi. Tällöin luonto nähdään vain ihmisen elinympäristönä ja raaka-aine varastona. Ei ole oikein, että miljoonia eläimiä tapetaan vain ihmisten mukavuuden ja viihtyvyyden takia. Eläimet joutuvat kärsimään pienissä häkeissään.


Eläin - vain ihmistäkö varten?

Tämä ei meidän mielestämme ole oikein, mutta silti ei ole syytä alkaa radikaaleihin toimenpiteisiin. Kuten esimerkiksi eläinten vapauttamiseen turkistarhoilta, tai niiden värjäämiseen. Nämä keinot häiritsevät elinkeinonharjoittajia, joiden ammatti liittyy turkiksiin ja turkiseläinten kasvattamiseen. Kasvattajat kärsivät suuria taloudellisia tappioita, koska he ovat joutuneet ruokkimaan eläimet ja investoimaan kasvatusvälineisiin ja tarhoihin. Kasvattajat voivat joutua taloudelliseen ahdinkoon, koska he saavat tuloja vasta kasvatettuaan uudet eläimet.


Kosmetiikan eläinkokeet

Tuotteiden testaus eläimillä on meidän mielestä tuomittavaa. Ei ole oikein testata ihmisten kosmetiikkatuotteita eläimillä. Kosmetiikkatuotteita tuottavien yritysten pitäisi lopettaa tuoteiden testaaminen viattomilla eläimillä.



KYSYMYKSET
  1. Mitä seuraa siitä, jos ihminen kuvittelee olevansa luonnon herra ja luonnosta riippumaton?
  2. Mitä keinoja pitäisi mielestäsi käyttää eläinten suojelemiseen? Perustele!
  3. Onko mielestäsi oikein testata kosmetiikkatuotteita eläimillä?
  4. Pohdi, miten ihmisten tulisi suhtautua eläimiin.

 

Teksti: Antti-Jussi ja Juha
Kuvat: Ryhmä
Nettisivun teko: Timo Muola


TAKAISIN ETIIKKA-SIVULLE

TAKAISIN PÄÄSIVULLE