Geeni – ja biotekniikan etiikka

Geenitekniikalla tarkoitetaan menetelmiä, joilla DNA:ta eli perintöainesta ensin muokataan ja sitten siirretään solusta toiseen. Biotekniikassa käsitellään puolestaan eläviä soluja tai niiden osia.

Tutkimuksen etiikka

Kaikki geeni – ja biotekniikan sovellukset ovat pitkien tutkimustulosten peruja. Nykyään geenitekniikkaa käytetään eniten biologisissa ja lääketieteellisissä perustutkimuksissa. Tällaisen tutkimuksen tekeminen tuo eteen paljon eettisiä vaatimuksia: julkisuus, kriittisyys, toistettavuus, totuudellisuus, objektiivisuus ja perusteltavuus. Näihin lukeutuu myös periaate, että tutkimuksen teko ei saa aiheuttaa turhaa kärsimystä luonnolle, eläimille ja ihmisille, jotka ovat tutkimuksen kohteina.

Koe-eläinten käyttö on ollut viime vuosina paljon esillä, kun on keskusteltu tutkimuksen etiikasta. Suomessa ja muualla Euroopassa laki koe-eläinten käytöstä sanoo, että ihmisellä on tutimuksessaan oikeus käyttää koe-eläimiä, kunhan vain eläimelle aiheutettu kipu ja haitta on kohtuullinen ja eläinten käyttö on ollut täysin tarpeellista ja tieteellisesti perusteltua. Eläinten käyttö koemielessä onkin koko Euroopan alueella tarkasti valvottua ja asiasta keskustelu perustuukin enemmän eläinten oikeuksiin ja eläinsuojeluun. Eräitä nykypäivänä eniten käytettyjä eläimiä ovat olleet siirtogeeniset hiiret. Niitä on käytetty ihmisten tautimalleina ja niillä on testattu ihmisille käyttöön tulevia lääkkeitä. Nämä testaukset aiheuttavat usein suurta kipua hiirissä. Mutta täytyykö meidän ihmisten lopettaa kokeet eläimillä niiden kärsimysten takia, jos voidaan löytää uusi lääkeaine ja hoitokeino, jonka avulla on mahdollista pelastaa tuhansia ihmishenkiä.

Jalostuksen etiikka

Eläin – ja kasvijalostuksen puolella on ollut samantapaista keskustelua kuin eläinten puolella. Kysymyksenä on ollut: Onko meillä ihmisillä oikeus muuttaa eliöiden perimää meidän omia tarkoituksiamme vastaaviksi ja kuinka pitkälle tälläisessä perillisessä muuntelussa me ihmiset voimme mennä? Jo noin kymmenen tuhatta vuotta harrastettu jalostus sekä myös mikrobien muuntelu ovat tietynlaista perimän muuntelua. Jalostus vain perustuu mutaatioihin, risteytyksiin ja valintaan, jotka ovat sattumanvaraisia.

Kun kasveihin on siirretty eläingeenin tuotteita, on herännyt kasvissyöjien keskuudessa kysymys siitä, voivatko he tietämättään joutua syömään eläinkunnan tuotteita. Lisäksi eri lajien välisiä geeninsiirtoja on pidetty epäeettisinä, koska ne ovat luonnottomia. Luonnossakin tapahtuu jonkin verran geeninsiirtoa kahden eri lajin välillä, mutta se on kuitenkin niin harvinaista, että tässä kohtaa usein joudutaan miettimään kysymystä siitä, minkälainen on luonnollista ja minkälainen taas luonnotonta.

Koska eläin – ja kasvijalostusta kuitenkin harrastetaan, koko Euroopan alueella on tehty päätös, että kaikki muuntogeeniset elintarvikkeet tulee merkitä niin, että kuluttaja voi tehdä päätöksen siitä, ostaako muuntogeenistä tuotetta vai ei.

Terveydenhoidon etiikka

Helsingin julistus, joka on kansainvälisen lääkäriliiton eettinen normisto, antaa ohjeet potilailla ja potilasmateriaalilla tehtävälle lääketieteelliselle tutkimukselle. Julistuksen mukaan lääkärin ensimmäinen ja siksi myös tärkein velvollisuus on toimia aina potilaan parhaaksi. Kun tutkimuksiin haetaan potilaita, heidän tulee olla vapaaehtoisia ja heidän on annettava oma kirjallinen hyväksyntänsä tutkimuksen suorittamiselle. Potilailla tulee olla missä tahansa tutkimuksen vaiheessa lupa keskeyttää se tai kieltäytyä siitä.

Viime vuosina on käyttöön otettu entistä enemmän uusia kantasoluhoitoja, jotka taas ovat nostaneet esille runsaan määrän uusia eettisiä kysymyksiä. Kantasoluilla tarkoitetaan lisääntymiskykyisiä erilaistumattomia soluja, joista voi solun jakautumisen tuloksena syntyä erilaistuneita soluja. Kun on kyse aikuisten kantasoluista, kansainvälistä Helsingin julistusta pystytään moitteetta noudattamaan, mutta vastaan tuleekin suurempia ongelmia, kun keskustellaan alkion kantasoluista.

Koeputkihedelmöityksissä käyttämättä jääneiden alkioiden tai abortoitujen sikiöiden käyttäminen kantasolujen lähteenä on arveluttavaa. Lisäksi nousee kysymyksiä siitä, onko eettisesti oikein käyttää alkioita ”syntymättömiä lapsia” kantasolujen lähteenä ja olisiko eettisesti oikein kasvattaa alkioita vain kantasolujen lähteeksi. Vuonna 2001 Yhdysvalloissa kiellettiin tutkimusrahoituksen käyttö kantasolujen eristämiseen ihmisalkioista, mutta meillä Suomessa kantasolujen eristys on edelleen mahdollista aivan normaalein lupamenettelyin.

Kantasolujen eristämiseen kuuluu myös keskustelu hoitavasta kloonauksesta. Tämä tarkoittaa, että tumansiirron avulla olisi mahdollisuus hoitaa potilaan oman perimän sisältäviä alkioita erityyppisten kantasolujen lähteeksi. Perimältään soluthan siis olisivat identtisiä potilaan muiden solujen kanssa ja soluhoidossa usein uhkana olevaa hylkimisreaktiota ei lainkaan tulisi. Hoitavaan kloonaukseen liittyy kuitenkin monia eettisiä kysymyksiä, jotka voivat ratkaista sen, tuleeko hoitavasta kloonauksesta koskaan hoitokeinoa.

On puhuttu myös, että ihmisen ”varaosina” tultaisiin käyttämään tulevaisuudessa eläinten elimiä. Nykyäänhän jo sian insuliinia käytetään ihmisten diabeteksen hoidossa. Eettisten kysymysten lisäksi pintaan on noussut kysymys siitä, missä kulkee ihmisen ja eläimen raja, sillä on esitetty, että hiirissä tuotettaisiin sellaisia alkioita, joissa olisi pieni osa ihmisen soluja. Tällaisista hiiri-ihminen alkioista eli kimeeroista eristettäisiin sitten ihmisen kantasoluja, joita käytettäisiin erilaisissa hoitotarkoituksissa.

Tehdessään geenihoitoa, lääkäri tulee osallistua moniin eettisiin periaatteisiin, kuten persoonallisen koskettomuuden kunnioittamiseen, itsemäärämisoikeuden vaalimiseen, luottamukseen, potilaskeskeisyyteen, ehdottomaan totuudellisuuteen ja saadun informaatoin täysin ymmärrettäväksi saattamiseen. Geenihoitoon liittyy kuitenkin monia eettisiä kysymyksiä, kuten seuraavien sukupolvien perimän muuttaminen. Tämän estämiseksi on kansainvälisesti hyväksytty muutamia yhteisiä periaatteita. Esimerkiksi tärkeimpänä se, että geenihoidossa saa käyttää vain somaattisia soluja eli muita kuin sukusoluja, koska silloin geenihoito ei vaikuta tulevien jälkeläisten perimään.

Nykypäivän sairaalamaailmassa käytetään jo paljon geneettistä seulontaa, josta tunnetuimpana esimerkkinä on sikiödiagnostiikka. Sen avulla syntymättömästä sikiöstä etsitään mahdollista vammaisuutta tai perinnöllisiä tauteja. Tämä menetelmä on noussut eettiseksi kysymykseksi sen valossa, onko vanhemmilla oikeus saada vastaan vain terveitä lapsia ja sairaat tai vammaiset lapset on lupa laittaa kesken. Asiaa on puolusteltu sanomalla, että sikiöihin kohdistuvaa seulontatutkimusta tulee käyttää silloin, kun sen pyrkimyksenä on edistää terveyttä, tukea uuden elämän tulemista riskiperheisiin ja poistaa kärsimystä.

Suomessa lainsäädäntö on antanut luvan tehdä abortin lääketieteellisistä syistä, kuten siitä, jos sikiö geneettisessä seulonnassa todetaan vammaiseksi. Abortti sallitaan kuitenkin myös sosiaalisista syistä, mutta kumpi on eettisesti perustellumpaa: tehdä abortti lääketieteellisistä vai sosiaalisista syistä. Etiikan näkökulmasta on selvää, että valikoiva eli lääketieteellinen abortti on perustellumpi kuin sosiaalisista syistä. Mutta aina, kun valikoivaan aborttiin ryhdytään, tulee miettiä tarkasti, millainen elämä sitten on elämisen arvoista. Ei voida väittää, että esimerkiksi vammaisena syntyneen lapsen elämä ei olisi elämisen arvoista tai se tulisi olemaan huonoa.

Toki myös aikuisten ihmisten parissa tapahtuu geeniseulontaa. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan geeniseulontaa ei tulisi tehdä, jos potilaalla todettuun sairauteen ei ole olemassa minkäänlaista hoitoa.

Kun erilaiset geenitestit tehostuvat, tulee ongelmia tiedon salassapidon kannalta. Eniten viime aikoina esillä olleita kysymyksiä ovat, keille potilaan geenitietoja voidaan luovuuttaa; Voiko esimerkiksi työnantaja joko pakottaa työntekijän käymään geenitestissä tai saada mahdollisia jo potilaasta otettuja testituloksia. Suomessa ollaan sillä linjalla, että työnantaja ei voi vaatia testejä eikä niitä saa seulontamielessä tehdäkään.

Kun puhutaan geenitekniikasta, on aina otettava huomioon tasa-arvoperiaatteet. Eri tutkimusten avulla suvuista tai yksittäisistä henkilöistä voidaan löytää erilaisia alttiuksia vakavasti sairastumiseen. Yhteiskunnassa tälläisia henkilöitä saatettaisin alkaa syrjiä, mikä on eettisesti kaikin tavoin vastustettavaa. Geenitekniikan menetelmien käyttö on myös hyvin kallista. Tämän takia on pohdittu, onko oikein, että jotkut saavat kallista geenihoitoa ja jokaiselle ihmiselle kuuluvista peruspalveluista joudutaan tinkimään. Tehty perusperiaate on se, että joidenkin kalliit geenihoidot eivät saa uhata toisten väestöryhmien oikeutta heille kuuluviin peruspalveluihin.