Homo-
seksuaalisuus

Homoseksuaalisuus, Marleenan kuva

Käsitteitä

Homoseksuaalisuudessa romanttisesti, eroottisesti ja seksuaalisesti pääsääntöisesti samaa sukupuolta olevaan ihmiseen. Homoilla arkikielessä tarkoitetaan usein miehiä, naisista taas käytetään nimitystä lesbo. Länsimaisissa kulttuureissa on pidetty itsestään selvänä, että ihmiset virittyvät romanttisesti/eroottisesti/seksuaalisesti vastakkaiseen sukupuoleen. Sitä on pidetty suorastaan maskuliinisuuden/feminiinisyyden yhtenä keskeisenä piirteenä.

Seksuaalisuuden moninaisuutta on usein tarkasteltu vain ääripäiden hetero - homoseksuaalisuus kautta. Biseksuaalisuus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Sitä luonnehtii kyky tuntea, eroottista, seksuaalista, emotionaalista ja sosiaalista vetoa kumpaa tahansa sukupuolta kohtaan. Hetero- ja homoseksuaalisuus on ymmärretty yksilöllisempänä toisinkuin biseksuaalisuus, joka hämmentää tällaista selkeää jaottelua ja nähdään usein vain elämän välivaiheena tai kokeiluna. Bi-ihmisen seksuaalisen halun kohteet voivat vaihdella elämän aikana. Bi-ihmisillä on heteroihin ja homoihin nähden kyky huomioida laajempi määrä eroottisia ja sukupuolisia signaaleja sekä erotisoida molempien sukupuolten ominaisuuksia.

Transsukupuolisuudessa on kyse sukupuolen kokemisesta. Transsukupuolisuudessa ihminen ei koe kuuluvansa siihen sukupuoleen, johon hänet on syntymän hetkellä määritelty ja lapsena kasvatettu. Biologinen sukupuoli ei tunnu omalta. Tunne on hyvin vieraannuttava. Transsukupuolinen ihminen ei ole kotona kehossaan, vaan kokee oman ruumiinsa vieraaksi ja vääränlaiseksi. Kehon sukupuolipiirteet voivat aiheuttaa voimakastakin ahdistusta ja itseinhoa. Hän voi kokea myös yksinäisyyttä ja joukkoon kuulumattomuutta, pelätä tulevansa hulluksi tai että hän on jo tullut hulluksi. Useimmiten hän häpeää outouttaan ja pyrkii salaamaan lähipiiriltään trans-kokemuksensa.


Historiaa

Homoseksuaalisuuteen on suhtauduttu eri aikoina eri paikoissa hyvinkin vaihtelevasti. Joskus se on mielletty normaaliksi toiminnaksi, toisinaan sitä on pidetty suurena syntinä ja rangaistukset sen harjoittamisesta ovat olleet suuria. Antiikkia, etenkin antiikin Kreikkaa on totuttu pitämään vapaamielisenä homoseksuaalisuutta ja seksiä sinänsä kohtaan.

Antiikin Kreikassa miesten välinen homoeroottinen suhde oli täysin hyväksyttävä ja joissain olosuhteissa jopa suotava. Yleensä tällaisesta suhteesta on käytetty nimitystä pederastia (kr. paiderastia, "poikien rakastaminen"), koska sen yleisin muoto oli miehen ja nuoren pojan eroottis-sosiaalinen kanssakäyminen. Pederastian kukoistusaikana pidetään klassista kautta, mutta se kuului tavalliseen käytökseen satojen vuosien ajan hiukan ajasta ja paikasta riippuen. Pederastian alkuperästä on esitetty erilaisia olettamuksia. Jotkut tutkijat pitävät sitä paikallisena poikkeusilmiönä, toiset katsovat sen ilmentävän yleisinhimillistä homoseksuaalista traditiota. Tavallisimmin sen katsotaan juontavan juurensa alkukantaisten yhteisöjen sotilaallisista initiaatioriiteistä.

Kreikkalaisille homoseksuaalisuus ei edustanut valtakulttuurin kyseenalaistavaa vastakulttuuria, kuten homokulttuuri jossain määrin nykyisin, vaan se nousi yhteisön hyväksymistä perusarvoista ja osaltaan tuki niitä. Pederastinen suhde oli osa pojan kasvamista aikuiseksi vanhemman miehen, opettajan opastuksella sekä seksuaalisessa että sosiaalisessa mielessä. Pederastian tavoitteena oli hyveellisyyden ja suorituskyvyn maksimointi. Yleensä pederastia liittyi sivistyslaitoksiin ja oli näin osa pojan koulutusta. Vanhemmalle miehelle kuului opettajan ja kasvattajan rooli. Pederastinen kasvatus tähtäsi siihen, että pojista kasvaisi rohkeita, yhteisöään miehuullisesti puolustavia ja sivistyneitä miehiä sen palvelukseen. Spartassa ja joissain muissa kaupungeissa pederastisia suhteita käytettiin hyväksi sotatilassa: mies ja poika taistelivat rinnakkain, sillä "vain rakastavat voivat kuolla toistensa puolesta".


Raamattu ja homoseksuaalisuus

Kristinuskon historiassa homoseksuaalisuuteen on suhtauduttu kielteisesti. Kirkon kielteisen asennoitumisen pohjimmaiset juuret ovat Raamatussa, jossa homoseksuaalinen käyttäytyminen torjutaan. Se ilmenee esimerkiksi Raamatun kohdasta

"Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan."

Room. 1:26–27

Raamatun aikana ei pohdittu homoseksuaalisen taipumuksen syntyyn vaikuttaneita seikkoja, vaan asiaa arvioitiin pelkästään käyttäytymismuotojen perusteella. Homoseksuaalista käyttäytymistä pidetään Raamatussa luonnonvastaisena ja osana pakanuutta. Muiden heteroseksuaalisuudesta poikkeavien seksuaalisten käyttäytymismuotojen tavoin se on ruumiin pyhyyden turmelemista. Syntinä homoseksuaaliset teot eivät kuitenkaan ole Uudessa testamentissa missään erikoisasemassa.


Kirkon kanta

Kirkon opetuksen mukaan homoseksuaali on vastuussa heteroseksuaalin tavoin käyttäytymisestään, mutta ei taipumuksensa olemassaolosta. Kiistanalaista on yhä, missä määrin perinnöllisyystekijät ovat syynä homoseksuaalisen taipumuksen syntymiseen ja kuinka paljon siinä on kysymys ympäristön eli pääasiassa varhaislapsuuden ihmissuhteiden vaikutuksesta.


Euroopan tilanne

Homoseksuaaleja on vainottu usein. Natsi-Saksassa homoja vietiin keskitysleireihin, jossa heidän merkkinsä oli vaaleanpunainen kärjellään seisova kolmio.

Homoseksuaalien merkki

Homoseksuaalien merkki Natsi-Saksan keskitysleireillä.


Kuusikymmenluvulla suomalainen lesbo ja homo elivät Euroopan syrjäkylillä. Miesten ja naisten väliset homoseksuaaliset teot olivat laissa kiellettyjä. Tapaamispaikkoja ei juuri ollut, tuskin toimintaakaan. 1960-luvun suomalaisen homoseksuaalisen liikkeen aktivistit, he jotka kirjoittivat ensimmäiset kirjoitukset ja käynnistivät ensimmäiset järjestöt, saivat tietonsa ja sytykkeensä Euroopasta. Tanskassa ja Hollannissa vierailleet hemmot alkoivat muuttamaan suomalaista seksuaalipolitiikkaa 1960-luvulla.


Suomen tilanne

Kun Suomi salli 18 vuotta täyttäneiden henkilöiden väliset homoseksuaaliset suhteet 1971, se ei ollut homoseksuaalien järjestöille lopullinen päämäärä vaan vasta alkua homomiesten ja lesbojen täysimittaisille kansalaisoikeuksille suomalaisessa yhteiskunnassa. Näkyvää ja itsetietoista liikettä synnytettiin koko 1970-luvun ajan. Suomi oli silloinkin Euroopan laitaa, josta lähdettiin ulkomaille opiskelemaan itsetuntoa ja vaikuttamisen keinoja. Kansainvälisen lesbo- ja homoliiton muodostuminen (ILGA) 1970-luvun lopulla merkitsi Suomen ja monen muiden maiden homoille ja lesboille parempia oloja.

Vuoden 1971 laki sisältää ns. kehotuskieltopykälän, jota on Suomessa käytetty sensuurin välineenä. Pykälän olemassaolo kertoo suomalaisen yhteiskunnan torjuvasta asenteesta homoseksuaalien kansalaistensa ihmisoikeuksiin. Vuonna 1979 SETA (Seksuaalinen tasavertaisuus ry.) vetosi ensimmäistä kertaa kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin käynnistäessään kantelun YK:n ihmisoikeuskomitealle. Komitean 1982 annettu päätös oli kielteinen, koska se ei voinut mielestään puuttua vastuullisten kansallisten viranomaisten tulkintaan siitä mikä oli vallitsevan moraalin kannalta sopivaa.

Mikään ei ole muuttunut Suomen lainsäädännössä homoseksuaaleille suopeammaksi sitten vuoden 1971. Kaikki yritykset nopeiden lainmuutosten aikaansaamiseksi kilpistyvät maassamme päättäjien vastahakoisuuteen ja pelkoon äänestäjien reaktioista. Samaan aikaan tilanne muualla Euroopassa on muuttunut paikoitellen hyvinkin rajusti. Tanska, Ruotsi ja Norja ovat säätäneet lain rekisteröidystä parisuhteesta. Useimmissa osassa Euroopan maissa homo- ja heteroseksuaalisten seksuaalisuhteiden ikärajat ovat samat, toisin kuin Suomessa. Jotkut Euroopan maat tarjoavat lesboille ja homoille suojan panettelua, vihanlietsontaa ja syrjintää vastaan.

1.3.2002 alkaen Suomessa tuli voimaan laki, jonka mukaan samaa sukupuolta olevat rakastavaiset saivat mahdollisuuden rekisteröidä parisuhteensa.



Teksti: Mika Herrainsilta, Kalle-Matti Toivonen ja Timo Muola
Kuvat: Marleena Rosengren
Nettisivun teko: Timo Muola


 

TAKAISIN ETIIKKA -SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TAKAISIN ETIIKKA -SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE