Seksibisnes  

Seksibisnes, Astan kuva

 


Seksibisneksen monet muodot

Seksibisnekseen kuuluu monenlaisia asioita, näitä ovat muun muassa seksiä sisältävät lehdet, dvd:t, topless-baarit ja prostituutio. Prostituution yhteydessä puhutaan yleensä aina vain naisista, mutta on olemassa myös miesprostituoituja. He myyvät pääasiassa homoseksipalveluja.


Bordellit eli ilotalot

Elokuvista tutut bordellit ovat suurimmassa osassa maista kiellettyjä. Ilotalojen katsotaan olevan paritusta. Suomen laki kieltää parituksen, mutta sallii prostituution, mikä on hyvä raiskauksien vähenemisen kannalta.

Seksibisnes, Astan kuva


Seksibisnes ja laki

Laki kieltää myös kaiken seksipalvelujen myynnin alle 18-vuotiaille. Törkeästä alaikäisen siveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä voidaan tuomita vähintään 4 kk ja enintään 6 vuoden vankeusrangaistuksella.

Lait ovat erilaisia eri maissa. Esimerkiksi eräät Euroopan maat pohtivat ilotalojen uudelleen sallimista (mm. Italia ja Hollanti). Ilotaloissa prostituoidut saisivat turvallisemman työympäristön ja sukupuolitaudit eivät leviäisivät niin helposti.


Kallis seksibisnes

Seksipalvelut ovat hinnaltaan todella kalliita. Yksi seksiä sisältävä lehti voi maksaa moninkertaisesti normaaliin lehteen verrattuna.


Uskonnot ja seksibisnes

Uskontojen mielipiteet seksibisneksestä ovat yleensä hyvin samantapaiset, suurin osa maailmanuskonnoista kieltää sen. Kristinuskossa se kielletään jo kymmenessä käskyssä. Mutta on ollut olemassa myös uskontoja, joissa on "pyhää seksiä", eli seksirituaalit ovat olleet osa jumalan palvelemista. Pyhää seksiä eli temppeliprostituutiota on yhä osissa Intiaa osana hindulaisuutta. Seuraava lainaus on Operaatio Mobilisaatio -järjestön sivulta:

"Hindutemppeleissä Intiassa harjoitetaan temppeliprostituutiota. Se on käytännössä naisten seksuaalista hyväksikäyttöä. Kastittomat naiset kohtaavat edelleen käytöstä poistetun hindusysteemin mukaista seksuaalista hyväksikäyttöä."

"Intian kansallinen ihmisoikeuskomissio raportoi kastittomia kohtaan tehtyjen julmuuksien estämisestä. Komissio on todennut traditionaalisen prostituution, jota kutsutaan kansanomaisesti Devdasi systeemiksi, olevan edelleen käytössä eri puolilla Intiaa. Vanhan tavan mukaan tyttöjä uhrataan temppeleihin jumalille. Kun tytöt on uhrattu temppeliin, niin heitä pidetään jumalien vaimoina tai yksinkertaistaen heistä tulee kaikkien yhteistä omaisuutta. He elävät temppelissä ja ovat miesten käytettävissä. Hindusysteemin kasteihin kuuluvat miehet saavat käyttää temppeliin uhrattuja tyttöjä, milloin vain haluavat."

"Komissio syyttää Intian hallitusta, ettei se ole valvonut, että lakia noudatetaan ja tämä käytäntö kielletään. Jo vuonna 1927 käytäntö tehtiin kielletyksi ja rangaistavaksi Mysoressa. Se kiellettiin myös brittivallan aikana 1930. Lain noudattamisen valvonta ja vapautettujen tyttöjen auttaminen ei ole toiminut kaikissa osavaltioissa tyydyttävällä tavalla, sanoo raportti."

"Temppeliprostituutio on edelleen suosittua joissain osissa Andra Pradeshin, Karnatakan ja Maharastran osavaltioita ja sitä harjoitetaan myös Koillis-Intiassa."

Lähde: http://www.fin.om.org/media/radio/old/30102004.html



Teksti: Riku Maijala, Timo Mäkinen, Erno Soini ja Timo Muola
Alkuperäinen kuva: Asta Vuorinen
Nettisivun teko ja kuvan digitaalinen käsittely: Timo Muola


 

TAKAISIN ETIIKKA -SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

TAKAISIN ETIIKKA -SIVULLE

TAKAISIN RAAMATTUNETIN PÄÄSIVULLE