Martti Lutherin uskonpuhdistuksen vaikutukset

Radikaalien ilmiöiden jälkeen uskonpuhdistuksen edistyminen riippui entistä enemmän hallitsijoista ja kaupunkien päättävistä raadeista. Viidessätoista vuodessa useimmat suuret saksalaiset kaupungit Zürichistä Tallinnaan olivat kääntyneet reformaation kannattajiksi. Innokkaimmat kannattajat olivat alempaa porvaristoa, mutta usein myös yläluokka kannatti uskonpuhdistusta. Päätös siirtymisestä uskonpuhdistuksen puolelle tehtiin kaupungin raadissa. Uskonpuhdistuksen kirjoja (esim. Iso ja Vähä Katekismus) seurasivat uuden opin saarnamiehet. Luostarit suljettiin, jumalanpalvelus muutettiin kansankieliseksi, ja kaupunki otti haltuunsa kirkon omaisuuden. Samalla kaupunki otti vastuun kouluista, sairaaloista ja köyhäinhoidosta.
Erityisesti Pohjois-Saksassa, Skandinavian maissa (esim. Ruotsi-Suomessa Mikael Agricola toi uskonpuhdistuksen Suomeen) ja Englannissa uskonpuhdistus pantiin toimeen hallitsijan käskystä.

Kuninkaista ja ruhtinaista tuli monilla alueilla kirkon johtajia.

Usein hallitsijoita kiinnosti uudistus sen tähden, että he pääsivät käsiksi kirkon omaisuuteen ja verotuloihin. Kirkon ylin hallinto siirtyi samalla hallitsijan käsiin. Luther oli tarkoittanut tämän väliaikaiseksi siirtymäkauden ratkaisuksi, mutta se jäi pysyväksi useimmissa luterilaisissa kirkoissa.

Saksassa katolisen kirkon piispat sanoutuivat irti Lutherista, minkä seurauksena piispuus lakkasi Saksan evankelisissa kirkoissa. Luther uskoi kirkon hallinnollisen johtamisen maalliselle esivallalle: maakirkoista (Saksa) sekä kansalliskirkoista (Pohjoismaiden luterilaisuuteen siirtyneet kuningaskunnat) tuli kuningas/ruhtinasjohtoisia.

Skandinaviassa kirkot siirtyivät hallitsijan mahtikäskystä kokonaisina, piispoineen, uuteen uskoon. Piispuus jäi Skandinaviassa voimaan. Seurakuntien itsehallinto säilyi täällä laajempana kuin Saksassa.

Uskonpuhdistus edisti lukutaitoa. Jokaisen kristityn tuli tuntea kristinuskon päätotuudet ja pystyä lukemaan Raamattua. Lukutaito levisi ja kansansivistyksen taso kohosi luterilaisilla ja muilla evankelisilla alueilla nopeammin kuin katolisilla, syntyi kulttuuriliike. Kansanopetus, koulut ja yliopistot korvasivat luostarit.

Kristinuskon sanoma tehtiin ymmärrettäväksi helppotajuisella yleisesityksellä. Merkittävin oli Lutherin kirjoittama Vähä Katekismus (v. 1520). Hän kirjoitti myös Ison Katekismuksen, joka oli tarkoitettu papeille.

Pappilakulttuuri syntyi, kun papit saivat mennä naimisiin.

Pappeus sai merkitystä kodin ja muun yksityiselämän piirissä. Papit saivat mennä naimisiin, joten protestanttisille alueille syntyi pappilakulttuuri. Pappilat olivat usein pitäjiensä kulttuurielämän keskuksia. Pappiloista levisivät myös uudet ajatukset ja vaikutteet myös kansan pariin.

Pappilakulttuuria Suomessa 1800-luvulta.

Pappi oli Jumalan sanan palvelija. Ehtoollisjumalanpalvelus (messu) muutettiin kansankieliseksi. Sakramenttien määrä supistettiin seitsemästä kahteen, koska uskonpuhdistajien mukaan Jeesus itse asetti ainoastaan kasteen ja ehtoollisen.

Luterilaisia kirkkoja piti koossa yhteinen oppi. Se sai ilmauksensa tunnustuskirjoissa. Vuonna 1580 julkaistiin Sovinnonkirja, joka oli tunnustuskirjojen kokoelma. Opinmuodostuksen päättyminen merkitsi luterilaisuuden siirtymistä puhdasoppisuuden eli ortodoksian aikaan. Se piti tehtävänään oikean opin puolustamisen ja sen juurruttamisen kansaan. Kaikki luterilaiset kirkot eivät kuitenkaan hyväksyneet kaikkia tunnustuskirjojen kokoelmaan otettuja tunnustuksia. Luterilaisten maa- ja kansalliskirkkojen alueeksi vakiintuivat eräät Etelä-Saksan osat, Keski- ja Pohjois-Saksa, Itämeren maat (myöhemmät Viro ja Latvia) sekä Pohjoismaat.

TAKAISIN KIRKKOHISTORIA -SIVULLE